SUVI KOIVU: Matkalla uuteen kaupunkiin

Arvio julkaistu Soundissa 4/2012.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Suvi Koivun esikoislevy Matkalla uuteen kaupunkiin nostattaa tuntemuksia, jotka tuntee kokeneensa joskus aiemminkin. Sellaisia, joita on joskus herättänyt Ultramariini-yhtyeen kauniinapea musiikki. Tämä ei ole suuri yllätys. Koivun sisaruksista ainakin toistaiseksi tunnetumpi on kyseisessä yhtyeessä ja sittemmin soolotaipaleella meritoitunut Matti Johannes.

Arvio

SUVI KOIVU
Matkalla uuteen kaupunkiin
M-Dulor

Suvi Koivun esikoislevy Matkalla uuteen kaupunkiin nostattaa tuntemuksia, jotka tuntee kokeneensa joskus aiemminkin. Sellaisia, joita on joskus herättänyt Ultramariini-yhtyeen kauniinapea musiikki. Tämä ei ole suuri yllätys. Koivun sisaruksista ainakin toistaiseksi tunnetumpi on kyseisessä yhtyeessä ja sittemmin soolotaipaleella meritoitunut Matti Johannes. Matkalla uuteen kaupunkiin -levyn kappaleiden tekoon on lisäksi osallistunut Ville Aalto, tuttuja ultramariinilaisia hänkin.

Ja aivan kuten Ultramariinia aikoinaan, myös Suvi Koivua mietityttävät kaupungit – niissä eläminen ja kasvaminen, niistä lähteminen ja niiden aiheuttama ulkopuolisuuden tunne. Koivu sanailee urbaanin romanttisia tuokiokuvia aamuun asti venyneistä jatkoista, illan viimeisestä viinipullosta ja savukkeilta tuoksuvista hiuksista. Vilpittömästä luonteestaan huolimatta ne jäävät liian usein totunnaisuuksiksi.

Sävellyksiltään Matkalla uuteen kaupunkiin on vahva levy. Esikoissingle Kaupunki on julma paikka tavoittaa kuulaiden ja konstailemattomien kitara- ja piano-osuuksiensa avittamana sentimentaalisuuden kauniin ytimen.

Lisää luettavaa