TALKING HEADS: The Name Of This Band Is Talking Heads

Kun heinäkuussa näin David Byrnen Tampereen-keikallaan, nousi etsimättä mieleen sama kaveri neljännesvuosisata aiemmin Talking Headsin johtohahmona. Muutos oli melkoinen. 70-luvun lopulla Byrne riuhtoi lavalla kaikkien nuoruuden angstien ruumiillistumana. Joka ainoa hetki kuin omaan maailmantuskaansa pakahtumaisillaan.

Kesällä 2004 hän esiintyi iloisena viihdyttäjänä, ilkikurisesti hymyillen ja eloisasti tanssahdellen. Paljon oli kuitenkin samaakin. David Byrne nimittäin pitää ohjelmistossaan yhä niitä samoja biisejä. Näinhän sitä useimmille artisteille rockissa käy – uran ensimmäisinä vuosina kirjoitettuja juttuja esitetään koko loppuelämä!

Keikka oli mainio, mutta kun sen jälkeen eräs ystäväni tuli selittämään, että kyseessä oli "maailman paras esitys missään ja ikinä!", niin pakkohan minun oli toppuutella, että eihän tämä ollut edes Byrneä parhaimmillaan, sillä parhaimmillaan miehen musiikki on taltioitu vinyylituplalle The Name Of This Band Is Talking Heads.

Ja kuin vastauksena Byrne-fanien rukouksiin, on Rhino nyt julkaissut tämän klassisen keikkataltioinnin uutena laitoksena, missä on mukana peräti 12 julkaisematonta raitaa. Tätä voi pitää todellisena kulttuuritekona, sillä nyt on saatu ensimmäisen kerran cd-muodossa yksi kaikkien aikojen parhaista live-albumeista, ja arkistoista kaivettu lisämateriaalikin on aivan alkuperäisen veroista, mestarillista soitantaa.

Kahden cd:n setti tarjoaa läpileikkauksen Talking Headsin viidestä ensimmäisestä vuodesta. Levy lähtee liikkeelle esikoisalbumin biiseillä, mitkä on taltioitu studiossa pienen yleisön edessä, ja päätyy Remain In Light -kiertueelle, mille Talking Heads oli saanut matkaansa aivan uskomattoman soittokunnan, kun alkuperäisten muusikoiden (Byrne/kitara ja laulu, Jerry Harrison/kitara ja syntesoija, Tina Weymouth/basso, taustalaulu, lyömäsoittimet ja Chris Frantz/rummut) liittyivät muiden muassa kitaristi Adrian Belew, basisti Busta Jones, kosketinsoittaja Bernie Worrell, vokalistit Nona Hendryx ja Dolette McDonald. Näin jälkeenpäin onkin mielenkiintoista huomata, kuinka pian tämä uuden aallon kärkinimi turvautui huippumuusikoiden apuun – sehän ei tainnut olla osa uuden aallon julkilausuttua taidefilosofiaa.

Talking Heads laitettiin jo varhain lokeroon, jossa luki "taiderockia!" tai "vain älyköille!". Näillä keikkaäänityksillä bändi kuitenkin todistaa, että se svengasi hurjemmin kuin yksikään toinen intellektuellien korkeataiteellinen suosikki.