Tampon edellisestä julkaisusta on kulunut kuutisen vuotta ja jotain on muuttunut psykomaantieteellisessä ulottuvuudessa. Siinä missä aiemmat levyt tuntuivat kansanmusiikilta jonkun keksimästä, hieman slaavilaisvivahteisesta maailmasta, uusi levy tekee sydämeen maailman kylmimmän Jamaikan. Tai Karibian. Sen kauimmaisen.
Monet asiat ovat samoin. Tampo on yhä yhden miehen, eli voimakkaimmin haitarillaan maailmaa kartoittavan multi-instrumentalisti Kusti Vuorisen, projekti.
Kuten kaikki aiempikin Tampon musiikki, myös tämän levyn kappaleet kulkevat pakottomasti ja yleensä aika verkkaisesti kohti vääjäämätöntä loppuaan. Melodiat ovat yksinkertaisia, mutta kiehtovia ja niitä kehitellään jatkuvasti pienen pienten nyanssien avulla. Se on sellaista rauhallisen pinnan alla kuplintaa, jonka tuntee enemmän kuin kuulee. Tämä kaikki on omiaan hämäämään ja hämärtämään näkyvistämme sen miten hieno säveltäjä Vuorinen on. Keskittykää siihen.
Levyn avausbiisi Mykorritsan joulu antaa kuitenkin varoituksen lähtemällä pian alun jälkeen Tampon maailmankaikkeudessa lähes holtittomaan laukkaan, äänimaailman muuttuessa reunoiltaan säröiseksi. Tässä levyssä on jotain kiihkeämpää ja vähemmän asettunutta kuin aiemmin.
