Olet vieraassa kaupungissa. Istut hotellisi aulassa ja odotat – jotain saapuvaksi, jotain tapahtuvaksi. Hotelli on menneisyyden kärpäspaperiin tarttunutta sorttia. Oletko käynyt Münchenin hienossa Hotel Bauerissa?
Yhtäkkiä koet vahvan disorientoitumisen tunteen. Se johtuu äänimaisemasta. Kuulit sen vaimeana ja se tuntui tavalliselta lounge-musiikilta. Raukea tempo ilman vahvaa backbeatiä, joku urun tapainen elementti hallitsee…
Tarkemmin kuunneltuna musiikki on kuitenkin kuin toisesta maailmasta. Palaan keksittyihin maailmoihin jokaisessa Tamposta kirjoittamastani arviossa. Ei voi mitään. Se on mielestäni lyhin reitti sisään Tampon musiikkiin ja Kusti Vuorisen sävellyksiin. Ne ovat fuusiota: Karibianmeren keinutus kohtaa körtihtävät melodiat, loungemusiikin retrofuturismi kohtaa modernin arkaaisuuden.
Lumikki tuntuu jollain tapaa uudelta avaukselta, jossa on ainakin sovitukseen saatu aivan uudenlaista jännitettä ja etukenoa. Se on myös levyn hienoin ja elokuvallisin biisi.
Ja siinä tuli arvion toinen klisee: elokuvallista instrumentaalimusiikkia. Minä menen itseeni. Menkää te sillä aikaa Kusti Vuorisen maailmaan.
