Tapes ’n Tapes aktivoi The Loon -debyytillään vaikuttavan varannon indie-rockin klassikoiksi kohonneita yhtyeitä suuntineen ja lupauksineen. Pitkän oppimäärän muun muassa The Pixiesiä ja Pavementia hallitseva yhtye osoittaa, ettei edeltäjien anti tyhjene.
Parasta alun perin omakustanteena julkaistussa The Loonissa on siitä sovinnaisimmillaankin säteilevä kaipuu etsiä tutusta tuntematonta, katsoa kieroon ja hermostua. Tapes ’n Tapes liittää hyvin kartoitettuja muotoja yhteen yllättävissä järjestyksissä toteuttaen levykokonaisuuden erinomaisella maulla. Sitä luonnehtivat ajoittain vääristyneet, suorastaan perverssit soitinvalinnat ja sanoitukset. Laulaja Josh Grier löytää repertuaaristaan toinen toistaan murtuneempia, yhtäaikaisesti vakavamielisiä ja humoristisia hahmoja, jotka vuoroin rääkyvät ja herkistelevät.
Hampaattomuus ei lukeudu välittömän ja villin yhtyeen synteihin, mutta tulevaisuus ei tule haasteitta. The Loonin esteettiset ratkaisut hämmentävät ja ihastuttavat mutta yllättävät aidosti ani harvoin. Toisten valinnat kuulostavat toisten valinnoilta, eikä Tapes ’n Tapes laskeudu kaikista kunnianhimoisimmilta hypyiltä omalle maalle.