Drugdealer on totaalisessa typeryydessään osuva nimi Michael Collinsin ensimmäiselle albumimittaiselle projektille. Vaikka länsirannikon uuspsykedeliahörhöjen hengenheimolainen tekee musiikkia ilmeisellä kunnianhimolla ja taidolla, on Collinsin laulujen maailma täynnä leikkimieltä. Ilkikurisesta nokkeloinnista tulee päivänpaisteiseen happoiluun hämmentävää särmää. Mitä oikeasti ajattelee mies, joka laulaa kuinka ”todellinen maailma on niin psykedeelinen paikka”? Onko hän tosissaan vai muuten vaan korni?
Parodian ja stoner-vitsin piirteet saavat kuitenkin uuden kierteen, kun ne paiskataan vakuuttavan musiikillisen kehikon sisään. Levyllä vierailevan kotipoikansa Ariel Pinkin tavoin Drugdealer osaa luoda kokonaisia pienoismaailmoja, joissa on myös varjoja. Collins on lievästi levottomalla otteellaan saanut pyydystettyä musiikkiinsa kalifornialaisen psykedeliaperinnön kiehtovimman piirteen. Loputtomasta kesästä on yksi askel todella pimeisiin kuiluihin. Kuohkean melodisuuden ja pehmeän leijailevan sointimaailman vastavoimana nenään iskevä rappion löyhkä teki aikanaan Beach Boys- ja Love-klassikoista niin pysäyttäviä. Samaan tapaan The End Of Comedyn aurinkoisuudessa on jotain synkkää. Tämäkään nuorten ja kauniiden kesäinen uni ei pääty hyvin.