THE SULTANS: Kitchen Sessions

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

THE SULTANS
Kitchen Sessions
Joteskii Groteskii

Legendaarisen kansallisaarteen, renessanssimiehen ja Terveet Kädet -orkesterista tutun hc-päällikön Läjä Äijälän kipparoima The Sultans on Suomen kaikkien aikojen zeniläisin ilmiö. Sen kyvyssä puristaa viimeinenkin voiman ripe yksinkertaisista eleistä on ilmiömäinen. Ja The Sultans tekee sen niin eleettömästi ja meditatiivisesti.

Orkesteri on riisunut bluesin kaikesta turhasta ja löytänyt näin läntisen populaarimusiikin maailmankaikkeuden perusrakennuspalikat.

Torniolaisessa keittiössä äänitetyllä ja osuvasti nimetyllä The Kitchen Sessions -levyllä The Sultans trio tutkii suuren boogie-virran erilaisia sivujokia ja riffi plus groove on se juttu. Jokainen biisi kuulostaa siltä kuin se olisi ollut olemassa jo 60 vuotta. Tai aina. Tämä kertoo kitaristi Äijälän sisäistäneen bluesin syvimmän olemuksen mitä suurimmissa määrin. Mutta ei tätä voi oikeastaan retroksi sanoa – enemmänkin irti ajasta pyrkiväksi.

Näen sieluni silmin mustiin pukeutuvan ja aurinkolaseja pitävän trion haravoimassa zen-puutarhaa.

Lisää luettavaa