TITIYO: Come Along

TITIYO
Come Along
Superstudio Blå

Kun albumin kaikki biisit on tehnyt kaksikko Peter Svensson (The Cardigans) – Joakim Berg (Kent) ja se on laitettu purkkiin Tambourine-studioilla Tore Johanssonin avustuksella, voi tulokselta odottaa aika paljon. Eagle-Eye Cherryn siskopuolen Titiyon Come Along onkin hyvin tuotettua, häpeilemättömän puhdasta radiopoppia maustettuna trendikkäillä kantrifiiliksillä, mutta se ei kauas kanna.
Parasta Come Alongissa on kliinisen synteettinen soundi, joka muistuttaa paikoin aika paljon The Cardigansin Gran Turismo -albumia. Biisien laatu ei kuitenkaan yllä lähellekään Bergin tai Svenssonin parhaita hetkiä eikä Titiyon persoonaton ääni pysty auttamaan asiaa. Mukavia koukkuja on siellä täällä, mutta kunnon hittimatsku jää kuitenkin uupumaan ja mieleen nousee väksinkin ajatus, että Gran Turismon ajoilta jäänyt jämätavara on nyt dumpattu Titiyon levytettäväksi.