TNT: A Farewell To Arms

Arvio julkaistu Soundissa 1/2011.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Aika tekee tepposensa, kenelle mitenkin. Muistikuva norjalaisesta TNT:stä 1980-luvun tuoksinnassa on hämärä, mutta jotakin myönteisiä tuntoja yhtye on kuitenkin herättänyt. Popmetallibändiksi leimattua yhtyettä ei silti kehdannut juuri julkisesti mainita.

Arvio

TNT
A Farewell To Arms
Metal Heaven

Aika tekee tepposensa, kenelle mitenkin. Muistikuva norjalaisesta TNT:stä 1980-luvun tuoksinnassa on hämärä, mutta jotakin myönteisiä tuntoja yhtye on kuitenkin herättänyt. Popmetallibändiksi leimattua yhtyettä ei silti kehdannut juuri julkisesti mainita.

Bändissä on vielä mukana alkuperäisestä kokoonpanosta kitaristi Ronni Le Tekrø sekä rumpali Diesel Dahl. Tuorein jäsen on vuonna 2006 bändiin liittynyt laulaja Tony Mills, joka laulaa nyt kolmannella TNT-levyllään. Yhtye on sanonut palaavansa uutuudella juurilleen ja aiempaa raskaammille urille. Osin näin onkin, sillä heti avausraita Engine heittää kehiin yllättävänkin tanakan riffin. Kakkosraidalla Refugee bändi kutittelee poikkeuksellisen hienolla melodialla, jollaisia harvemmin edes kevyemmän metallin saralla on kuultu.

Yhdistelmä pitää jännitteensä Don´t Misunderstand Me -kappaleeseen saakka. Sen jälkeen sävellyksiin alkaa ujuttautua ruotsalaisia duurivoittoisia iskelmämelodioita, jotka vähän vesittävät harvinaisen omaperäistä ilmaisua. A Farewell To Arms on jossain määrin hajanainen levy, mutta esimerkiksi Barracudan kaltaisten uhkaavien riffien parissa viihtyy mainiosti.

Lisää luettavaa