Imago on varastettu uransa alkuvaiheessa olevalta Twisted Sisteriltä. Kilokaupalla tupeerattua hiusta, ihoa nuolevaa repaleista pillifarkkua ja näennäisen huolettomasti roikkuvia luotivöitä. Ja tätä kaikkea varten on peilin edessä vietetty hetki jos toinenkin. Towers Of Londonin ulkoinen olemus kuitenkin hämää – bändin musiikissa ei ole kyse höttöisestä glamrockista, vaan tiukasta ja yllättävänkin särmikkäästä punk-väännöstä. Usein mieleen tulee selviä yhtäläisyyksiä Hanoi Rocksiin ja varhaisvaiheen Guns N’ Rosesiin.
Valitettavasti Towers Of Londonin riveistä ei löydy Andyn, Axlin tai Izzyn tasoisia biisinikkareita. Ennen kaikkea kyse on monipuolisuuden ja mielikuvituksen puutteesta, sillä seikkailunhaluisten esikuviensa vastaisesti yhtye tyytyy jyystämään miljoona kertaa kuultuja riffejä edestakaisin. Oikeastaan ainoat kappaleet, joissa se pystyy murtautumaan tämän kehän ulkopuolelle, ovat akustinen versio Fuck It Upista ja vahvasti The Sex Pistolsilta haiskahtava How Rude She Was. Biisien tekstit keskittyvät luonnollisesti dokaamisen, pimpin jahtaamisen ja bilettämisen pyhään kolmiyhteyteen.
Luultavasti Towers Of London jää rock-historiaan pelkäksi kuriositeetiksi, jonka yli-innokas lehdistö nosti pinnalle pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. The Darknessin kaltaiseksi klassisen rockin tekijäksi ei siitä ole, eikä sen bilemeininki ole yhtä mukaansa tempaavaa kuin vaikkapa Andrew W.K.lla.