Kun viisi pitkän uran tehnyttä menestynyttä muusikkoa lyö hynttyyt yhteen, voi helposti seurauksena olla laiskanpulskeaa ja leipääntynyttä jälkeä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, kuten The Traveling Wilburys -nimen alle piiloutuneet Roy Orbison, Tom Petty, Jeff Lynne, George Harrison ja Bob Dylan todistivat 1980-luvun lopussa. Projektin onnistumiseen vaikutti varmasti suurelta osaltaan tapahtumaketju, jonka seurauksena yhtye syntyi.
Harrison oli juuri tehnyt menestyksekkään paluun musiikin pariin monen vuoden tauon jälkeen Jeff Lynnen tuottamalla albumilla Cloud Nine (1987). Kun tuli aika äänittää materiaalia singlen b-puolelle, valikoitui paikaksi Dylanin kotistudio, jonka liepeiltä napattiin sessioon mukaan niin Orbison kuin Pettykin ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Viisikko kävi yhdessä töihin ja lopputulokseksi saatiin ilmavasti ja vaivattomasti rullaava Handle Me With Care. Kappaleen harmoniat toimivat hilpeästi parien vuorotellessa lauluosuuksien kanssa.
Kun levy-yhtiö kuuli herrojen aikaansaannoksen, oli reaktio välitön: tätä täytyy saada lisää! Lisää saatiin ja tasokin onnistuttiin pitämään korkealla. Ensimmäinen Wilburys-levy Volume 1 (1988) on pullollaan tarttuvia ja hyväntuulisia kappaleita. Soittamisen helppous ja rentous kuuluvat läpi koko albumin. Kokoelman mukana tuleva dvd sisältää lämminhenkisen dokumentin juuri ensimmäisen levyn teosta. Sitä on miellyttävä seurata. Tekemisen ilo huokuu jokaisesta, jopa normaalisti varautuneesta Dylanista. Mies pitää selkeästi hauskaa, kun valokeila ei lepää yksin hänen harteillaan.
Ryhmän ylivoimainen laulaja Roy Orbison kuoli, kun ensimmäisen levyn promovideoita vielä kuvattiin eikä siis ole mukana nenäkkäästi nimetyllä kakkoslevyllä Volume 3 (1990). Wilburysin nimi ei kuitenkaan tahrautunut, vaikka yksi oli joukosta poissa. Edeltäjänsä tasolle levy ei yllä, mutta sisältää riittävästi hienoa tavaraa puolustaakseen olemassaoloaan. Esimerkiksi Dylanin Blood On The Tracks -henkinen If You Belonged To Me on kerrassaan upea, kuten myös herran laiskasti narisema fiftaripala 7 Deadly Sins. Ja Inside Outin väliosa on niin klassista Harrisonia, että saan siitä kylmiä väreitä joka kerta.
Kokoelma todistaa isojenkin tähtien pystyvän laittamaan egonsa sivuun ja vain nauttimaan musiikin tekemisestä yhdessä. Joskus ryppyotsaisuus todellakin joutaa romukoppaan.