Otetaan aimo annos tarttuvia melodioita, höystetään niitä maukkailla kitarariffeillä ja potkaistaan pata sopivalla voimalla kierimään. Tällainen on vanhan liiton kasarihevin resepti. Ja mitä sillä tehdään tänä päivänä? Höystetään soppaa vielä ilmavalla sekä virtaviivaisella esiintymisellä ja lisätään tilkkanen voimajuomaa, jonka jälkeen reseptin nimeksi voi kirjoittaa Twilight Guardians. Twilight Guardiansin perusresepti on siis vanha. Bändi osaa kuitenkin nokkelasti nykyaikaistaa vaikutteensa, sekoittaa niitä runsaalla kädellä, jolloin musiikkiin saadaan sopivasti kuohua. Kappaleiden ilmeikkyydessä on jotakin ainakin näennäisesti uudistushakuista.
Sintraden valikoima ei ole täysin tasalaatuista, mutta parhaimmillaan bändin ilmava soundimaailma lievine progemetallivivahteineen ja nerokkaat melodiat luikertelevat salakavalasti kutittelemaan aivonystyröitä. Olkoonkin niin, että tunnelma on pitkälti kepeämpi kuin raskaampi, yhtyeen tyylitaju tuntuu vievän voiton.
Levyn loppupuolella käärme kuitenkin kurkistelee paratiisin porteilla. Madonnan La Isla Bonita alleviivaa salolaisbändin kevyttä linjaa jo liiaksi. Ei kai tällaisesta kehtaa kovin paljoa pitää?