VARJO: Kuka korvaa poistetun sydämen?

VARJO
Kuka korvaa poistetun sydämen?
Futurecords

Varjon esikoisalbumin mukana seuranneessa tiedotteessa kerrotaan, että "bändillä oli tavoitteena työstää kaikkien aikojen paras suomenkielinen pitkäsoitto". Asenteessa ja kunnianhimossa ei siis ole vikaa, mutta paljon olisi voinut tehdä toisinkin.
Ennen Kuka korvaa poistetun sydämen? -albumia maistiaisena julkaistu Korvaamaton on todella hieno melankolinen pop-helmi ja vähän suurieleisempi Maailmanpyörä yltää lähes samaan, mutta muuten levyn sävelmateriaali ei hätkähdytä. Varjolle tuntuu olevan tärkeämpää syyssateisten tunnelmien luominen kuin kappaleiden vyöryttäminen kuulijan muistiin koukukkaiden kertosäkeiden tai mieltä jäytämään jäävien melodioiden avulla. Tavoitellut tunnelmat jäävät pelkiksi oletuksiksi, sillä levyn tuotantojälkikin on kaoottisuudessaan aivan kauhea. Ehkä Varjon suurin ongelma on kuitenkin se, että heidän esikoislevynsä musiikillisen tyylisuunnan kuvailemiseksi riittää yhden ainoan bändin nimi. Todella tiukasti kitarakaikua ja bassosoundia myöten The Curen jalanjäljissähän tässä mennään. Sen verran skaalaan on sentään saatu vaihtelua, että välillä lähempänä ovat 17 Secondsin utuiset atmosfäärit ja välillä Disintegrationin jyrkemmät rock-tunnelmat. Yö järvellä ja Minä pelkään niin hämmentävät kuulostamalla Noitalinna Huraa!:n jälkeenjääneiltä nauhoilta. Sanoitukset ovat tietenkin täynnä sadetta, tuulta, sydämiä sekä muuta Robert Smithin ja kaikkien muiden ikuisten teini-ikäisten teksteistä tuttua symboliikkaa.
Rock-musiikki on useimmiten tylsää ja suomenkielinen rock-musiikki erityisen tylsää musiikkia. Varjo ei kuitenkaan ole alentunut suurien massojen miellyttämiseen, vaan on pitänyt mielessään, että keskinkertaisuus on rikollista ja naurettavuudessa ei ole mitään hävettävää. Silloin ei voi epäonnistua aivan kokonaan.