VIBRAKÖÖRI: Pitkälle kävelylle

Toisella pitkäsoitollaan Vibrakööri hioo edelleen näkemystään suomi-rockista. Hiomista siinä riittääkin, vaikka folkahtava soitto sinänsä onkin mukavasti hanskassa. Pitkälle kävelylle lähdetään Janne Haaviston ja Speedy Saarisen seurassa eikä tuotannossa erityisempää moittimista olekaan. Epäilen pientä luuppailua ja muuta varovaista modernismia nimenomaan edellisen ideaksi. Suunta on sikäli oikea, että persoonattoman haljuksi ja keskinkertaiseksi jäävä kokonaisuus kärsii yleisestä vanhahtavuudesta, kaikkeen tuttuun tarrautumisesta. Useamman soiton jälkeen en saa materiaalista oikein mitään otetta.
Tero Pulkkisen harmaa vokalisointi ja Rakkaudesta kertovien laulujen, Elsan ja Pullon konjakkia tapaiset sävelmät tuntuvat jatkavan tässä vaiheessa jo aika iänikuiselta tuntuvaa suomi-rockin klisé-kierrätystä. Ehkä tätä radio soittaa, mutta minua ainakin ärsyttää J. Karjalaisen, Timo Kiiskisen ja milloin minkäkin Vanhan Isännän eväiden ilmeinen mussutus. Yllätyksiä tai uuden oivalluksen tunnetta ei tältä kävelyltä löydy kirveelläkään, jos kohta sähköpianon, urkujen ja saksofonin hiukan jatsahtavat värittelyt miellyttävätkin korvaa ja nimipiisi saa jo hiukan särmän reunasta kiinni. Hesalaiseksi bändiksi Vibraköörin meininki on muuten kummallisen maakunnallista.