Vinksahtanutta psykedeliaa menneisyydestä nykyaikaisin keinoin – Novella kutoo kiehtovaa sävelmattoa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2017.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

Novella
Change Of State
Sinderlyn

Lontoolaisbändin kakkosalbumi kyllä on psykedeliaa jos joku. Mutta ei missään nimessä tylsää eikä junkutusta, jollaista se voi joskus olla.

Novellan musiikki on jotakin aivan muuta ja ainutlaatuista. Retrokitarat soivat kummallisesti, 60-lukulainen urku ujeltaa ja rytmiryhmä kutoo tiheää kuviomattoaan kaiken alla. Kiehtovat laulumelodiat elävät omaa elämäänsä hieman jankkaavalla tavalla, mikä ei ole tässä tapauksessa kuitenkaan huono asia. Sävyistä paistaa hyvinkin usein 60-luvun viihteellinen pop, vaikka rockin parissa pääosin liikutaan. Kovasti kaiutetut paksut stemmakuorot kruunaavat vinksahtaneen kuuloisen kokonaisuuden. Se, että ne eivät ole aina aivan huippuvireessä tekee Novellasta entistä hienomman kuuloista.

Brittiyhtye vie musiikillaan menneille vuosikymmenille, jolloin tämän kuuloista musiikkia ei olisi kuitenkaan pystytty tekemään. Omaperäistä Novellaa on paha verrata mihinkään muuhun. The Jesus And The Mary Chain loihti samankaltaisia tunnelmia, mutta musiikillisesti bändit ovat eri maailmoista.

Sen verran Change Of Stateen on eksynyt sitä huonoa psykedeliaa ja vähäideaista jamittelua, että osa kappaleista jää turhan laihoiksi. Onneksi kokonaisuus nousee kirkkaasti plussan puolelle.

Lisää luettavaa