Jopa jysähti! Heti ensimmäinen biisi osoittaa, että nyt on luvassa jotain poikkeuksellista. The Fun Powder Plot -raidan pitkässä, hypnoottisessa introssa on samanlaista imua kuin The Banderasin This Is Your Lifessa tai The Smithsin Barbarism Begins At Homessa.
Viimevuotisen Limbo, Panto -debyytin huomiohakuinen nokkeluus pani ihon kutisemaan, mutta nyt Wild Beasts ilmoittautuu kisaan vuoden parhaasta kitarapoplevystä. Mitään leimallisesti vuoteen 2009 viittaavaa yhtyeen musiikissa ei tosin ole, mutta lähinnä 80-luvulle sijoittuvat vaikutteet sulavat toisiinsa taidokkaasti.
Orange Juice, The Smiths ja Talking Heads ovat ensimmäisenä mieleen tulevat nimet. Benny Littlen kitarasoundissa on välillä samanlainen kaiku kuin The Edgellä 80-luvun alussa, mutta useammin se valuu rumpujen ja basson päälle kuin elohopea. Basisti Tom Flemingin ja rumpali Chris Talbotin soitossa on uskomattoman vaivaton svengi nuoriksi brittikolleiksi.
Erityisesti kiehtoo kahden laulajan vuorottelu. Suvereenisti sanoittavan Hayden Thorpen falsetto tuo mieleen Billy Mackenzien, kun taas Flemingin tummempi ääni on kummastuttavan lähellä Edwyn Collinsia. Yhdessä ne saavat aikaan oudon jännitteen.
Two Dancers on hurmaava levy. Sen avulla Wild Beasts harppaa kerralla Britannian kiinnostavimpien bändien joukkoon – tosin juuri nyt kilpa ei ole erityisen kovaa. Oikein muuta en osaa yhtyeeltä kaivata kuin hiukan lisää tarttuvuutta, sillä sen väisteleminen ei palvele ketään.
