WITCHERY: Symphony For The Devil

Arvio julkaistu Soundissa 10/2001.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Kitaristi Jensenillä on tapana hävitä kaupungista riffileirille maaseudun rauhaan aina, kun levynteko alkaa lähestyä. Miestä ei tavoita silloin edes puhelimella.

Arvio

WITCHERY
Symphony For The Devil
Music For Nations

Kitaristi Jensenillä on tapana hävitä kaupungista riffileirille maaseudun rauhaan aina, kun levynteko alkaa lähestyä. Miestä ei tavoita silloin edes puhelimella. Tällä kertaa retkileivissä on ollut riittävästi kinkkua välissä ja kahvi vahvaa, sillä Witcheryn kolmas täyspitkä jympsyttää muutenkin tarttuvasti kuin vain hohdokkaiden riffiensä ansiosta.
Suhtauduin Witcheryyn sen alkuaikoina hieman epäillen, koska bändi vaikutti The Haunted -miehen vapaa-ajan täytteeltä. Viimeistään nyt on aika kumartaa ja ottaa tosissaan, sillä Witcheryn debyytti Music For Nationsille paiskaa purtavaksi toinen toistaan rokkaavampia thrash-pamauksia. Heavy-vaikutteetkin korostuvat monessa biisissä. Tätä noitaryhmää ei enää pysäytetä. Noin puolet levyn biiseistä on ehtaa viiden tähden tavaraa. Esimerkiksi Inquisition on nimensä mukaisesti vaanivaa ja uhkaavaa, joten vainojen henki on upotettu kyytiin hyvin. Laulaja Toxine rouskuttaa kuin syyttäjä, jonka tuomion voi päätellä jo etukäteen suusta lentävästä sylkimäärästä: roviolle! Omens puolestaan rapsuttaa kuin punasilmäinen ja sarvipäinen Accept, mikä ei ole ollenkaan outoa, kun muistetaan, että Jensenin lempikitaristi on Wolf Hoffmann. Tuotanto on juuri sopivan likaista, vähän ohuttakin. Witcherylle tuo ohkaisuus istuu hienosti, kun selkeyttä on tarpeeksi.
Jensen on opitimitilanteessa, kun hänen molemmat bändinsä puhkuvat huippukuntoa. Kädet ristissä pitää toivoa, että tilanne myös säilyy tällaisena, sillä olisihan se masentavaa, jos The Haunted alkaisi kärsiä Witcheryn napakympeistä. 

Lisää luettavaa