En muista kuulleeni kenenkään itärannikon soundin vaiheisiin perehtyneen arvostelevan Enter The Wu-Tang (36 Chambers) -debyyttiä (1993). Synteettisemmän ja selväpiirteisemmän soundin esitellyt Wu-Tang Forever (1997) kiilasi Billboardin kärkeen samoin kuin kolmen vuoden hiljaisuutta seurannut, ääniraitojen inspiroima The W. Fokuksen hajautumista kuvastava Iron Flag (2002) kipusi korkeimmillaan sijalle 32. Vaikka 8 Diagrams vieraili ilmestyessään sijalla 25, tendenssi on selkeä: 15 vuotta sitten 41. sijan uransa ensimmäisellä albumilla tavoittanut yhtye on matkalla sinne, mistä se tulikin – maan alle.
Tunnelmallisen 8 Diagramsin julkaisua siivittivät entistä uskottavammat huhut klaanin rivien rakoilemisesta: Raekwon arvosteli ”hipiksi” kutsumaansa Rza:aa levynteon dominoimisesta sekä arveluttavasta taiteellisesta linjasta ja Ghostface vihastui siitä, että lp oltiin julkaista samana päivänä kuin hänen seitsemäs soololevynsä. Kun Wu esiintyi Chicagossa joulun alla, uudelta levyltä ei kuultu yhden yhtä kappaletta.
Vuoroin minimalistinen, vuoroin kerrosteinen 8 Diagrams ei suinkaan ole huono. Puhaltimineen, kitaroineen, jousineen ja paikoin häkellyttävän kevyine biitteineen se on yhtäältä hämmentävän hahmoton voimakkain identiteetein varustettuihin Wu-levyihin verrattuna, toisaalta omanlaisensa aavistuksellisen kieliopin esittelevä lp. Mahtavien yksilösuoritusten koristeleman levyn pysäyttävimmät heijastukset syntyvät sydäntäsärkevästä Life Changes -tribuutista Ol’ Dirty Bastardille sekä George Harrisonin Dhani-pojan ja John Fruscianten soittamasta, Erykah Badun laulamasta nimensä mukaisesta My Heart Gently Weeps
-interpolaatiosta.
Koska ihmismuisti on ällistyttävän lyhyt, 8 Diagramsia kuunnellessa lienee syytä muistaa, että vasta vuodet kohottivat Enter The Wu-Tangin, jota tunnollisimmat opetuslapset jumaloivat alusta asti, populaarimusiikin virstanpylvääksi. Sen vuoksi myös omintakeisen tuotantojäljen, kung fu -elokuvien lajityypit ja Five Percenters -filosofian ikuistavan jatkumon uusin vaihe ansaitsee aikaa.