Eduskuntaa jo etukäteen puhuttaneessa Pornoakatemia-antologiassa (2007) julkaistiin Sanna Härmän hieno artikkeli, jossa mediatutkija käsittelee Lil’ Kimin ja Chaosin kaltaisten naisräppärien ilmaisua vastapuheen muotona, joka luo uudenlaisia tiloja naiseuden määrittymiselle. Homoseksuaalisuuteen ja naisiin vihamielisesti suhtautuvassa ilmastossa Yo Majesty – kahden Tampaa (Florida) edustavan lesbon työryhmä – palvellee parhaana esimerkkinä ilmiöstä. Se erottuu joukosta kuin ”a nigga on a hockey team”, kuten Common sanoisi.
Vastapuheelle on ominaista, että se suhteutuu siihen, mitä se kritikoi, ja tämä on myös Yo Majestyn kipupiste. Hiphop-kulttuurien piintyneimpiä oletuksia parodioivassa toistossa piilee lunastamattomia mahdollisuuksia, mutta onneksi kaksikolla on tarjota myös mielenkiintoista musiikkia, joka järkeistyy vasten Santogoldin ja M.I.A.:n kaltaisten crossover-menestyjien tasaamaa tannerta. Basement Jaxxin, Sunshipin, Radio Clitin ja muiden electroa ja crunkia henkivä tuotanto on raikasta ja pelkistettyä, mutta rautalanka-flow’t ja mustavalkoisen pakotettu läsnäolo verottavat räjähtävää esitystä, jonka politiikka lävistää kautta linjan nousematta varsinaiseksi teemaksi.