ZAKK WYLDE: Book Of Shadows II

Arvio julkaistu Soundissa 5/2016.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

ZAKK WYLDE
Book Of Shadows II
Spinefarm

Aikanaan Ozzy Osbournen ahdingosta pelastaneelle kitarasankari Zakk Wyldelle akustinen territorio ei ole ollenkaan vieras. Monelle miehen tuotantoon vähemmän perehtyneelle voi tulla jopa yllätyksenä, miten hyvin akustinen kitara partamiehen syliin istuu. Wylde osaa oikeasti säveltää kauniita ja haikeita kappaleita.

Book Of Shadows II ei ole täysin sataprosenttinen unplugged-levy, vaan silloin tällöin sooloihin kaivetaan aavistuksen särötetty sähkökitara mukaan. Soolot on kuitenkin tehty kappaleiden ehdolla suht hyvällä maulla, eikä ylenpalttiseen tilutteluun sorruta kuin ihan paikoitellen.

Levyn suurin ongelma tulee vastaan ensimmäisten viiden kappaleen jälkeen. Siinä vaiheessa nimittäin huomaa, että vaikka kappaleet ovat olleet hyviä, on ne veistetty täysin samasta puusta ja hyvin samankaltaisiksi. Nättiin, mutta tasapaksuun materiaaliin turtuu levyn puolivälissä. Levy on myös aivan liian pitkä: perusversio kestää yli tunnin, spesiaaliversio lähentelee jo puoltatoista.

Book Of Shadowsille II:lle tekisi niin kovasti mieli antaa parempikin arvosana. Sopivassa mielentilassa sitä voisi hyvinkin korottaa yhdellä tähdellä. Mutta tunti samaa biisiä on tässä tapauksessa hieman liikaa.

Lisää luettavaa