”Me ei haluta rajottaa musan tekoa mihinkään genreen” – Parasta juuri nyt -soittolistan vieraana Itä-Helsingin ja pian koko Suomen puhutuin metallitulokas Lähiöbotox

Onko suomalaisessa popkulttuurissa ikonisempaa paikkaa kuin Tavastian backstage? No ei todellakaan.
Freeman

Lähiöbotox, Ewert & The Two Dragons, Sorry Babe, Litku Klemetti ja paljon muuta.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Vuoden eniten keskustelua herättäneisiin metallitulokkaisiin voi hyvällä syyllä laskea itähelsinkiläisen Lähiöbotoxin. Kato mua silmiin (Kusipää) -sinkku nosti bändin ihmisten kuulokkeisiin ja huulille, ja bändin ensimmäinen keikka nähtiin Rytmihäiriön lämmittelijänä legendaaristakin legendaarisemmalla Tavastia-klubilla. Soundilla on ilo saada juuri toisen sinkkunsa Liian kaukana julkaisut bändi vieraaksi Parasta juuri nyt -soittolistalle.

Kato mua silmiin herätti paljon kiinnostusta jo aiemmin syksyllä, mutta miten Lähiöbotox oikeastaan sai alkunsa?

– Lähiöbotox perustettiin tän vuoden alussa Itä-Helsingissä. Mulla ja mun broidilla oli ollu jo muutaman vuoden fiilis pistää joku bändi kasaan pitkän tauon jälkeen, ja soittajia ku alettiin etsiä niin nopeesti löyty rumpuihin Lauri, ja bassoon Samuli joita olin aikanaan äänittänyt Lighthouse Projectissa. Oikeaa laulajaa etittiin tovi, kunnes tulin kysyneeksi Ruudolfilta jos se sattuis tietää ketään proggikseen sopivaa tyyppiä. Se sano, et Seksikäs-Suklaa (Luyeye Konssi) vois salee toimii hyvin, aiemmin sooloartistina ja nu metal -legenda KMA:ssa vaikuttanut kitaristi Lieminen kertoo.

– Ekoihin treeneihin se toi yllärinä messissä myös sen frendin Dosdelan (Hanad Hassan). Homma toimi heti ekasta riffistä lähtien ku junan vessa, ja tiedettii et tässä on jotain tosi siistiä. Alettii huolel treenaa ja tekee biisejä, nyt puol vuotta myöhemmin toka sinkku ulkona ja koko bändi fiiliksissä!

Liian kaukana tuo uusia elementtejä Lähiöbotoxin soundiin. Mitä bändiltä on odotettavissa tulevaisuudessa?

– Monennäköstä stygeä on tulossa, mut on niissä kaikissa selkee punanen lanka ja Lähiöbotox-leima. Me ei haluta rajottaa musan tekoa mihinkään genreen, koitetaan vaan tehdä mahd kovii riffejä ja sitä kautta louhii hyvii biisejä kasaan. Ollaan sekotettu myös muita kieliä meidän biiseihin, kuten esimerkiks Lingalaa meidän uuteen sinkkuun.

Kato mua silmiin oli luonteva valinta ensimmäiseks biisiks, koska se oli ekana valmis ja haluttiin musaa ulos asap. Tiputellaan tässä talven aikana erilaisia biisejä ulos joista ollaan tosi innoissamme, ja ehkä kesäks paketoidaan ne sit albumiks koviin kansiin muutamalla bonaribiisillä. Keikoilla pääsee kyl kuulee jo suuren osan näistä livenä!

Lähiöbotoxin ensimmäinen keikka nähtiin Rytmihäiriön lämppärinä Tavastialla marraskuun kymmentenä päivänä. Miten jengi otti teidät vastaan?

– Keikan jälkeen tuli yllättävänkin moni jakamaan tuntemuksia ja intoaan keikasta. Tuli vaikutelma, että tällaista soundia ja ilmaisua on kaivattu. Myös Rytmihäiriön porukassa oltiin tyytyväisiä, tämä ei kuulemma jää tähän.

Lähiöbotoxin lisäksi tämän viikon Parasta juuri nyt -soittarilta löytyy muun muassa kyyneliin kaiken peittävä Litku Klemetti, vähintäänkin viikon parhaimman feministisen voimaantumisbiisin julkaissut Sorry Babe, zombieita vastaan taisteleva Weezer sekä tuoreessa marraskuun Soundin numerossa haastateltu Ewert & The Two Dragons.

Tätä kaikkea löytyy viikon 48 Soundi: Parasta juuri nyt -soittolistalta: