Gojira, Tuure Kilpeläinen ja Blink-182 – nämä ja paljon muuta sulassa sovussa viikon Parasta juuri nyt -listalla

Kuinka paljon mahtuu suureen sydämeen?
23.6.2016 09:42

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Jospa onkin niin, että elän vain kaksi kertaa?

Kuka tietää. Siltä varalta, että kertoja on Neljän Ruusun ahdistusta herättävän epäilyn mukaisesti vain yksi, kannattaa alati julkaistavasta uutuusmusiikista päästää kuuloelimiinsä vain paras. Tälläkin viikolla helpotimme seulontatyötäsi rahtusen.

Pääkuvan The Avalanches -uutuuden lisäksi parhauksien potpuriin porhaltaa joukko harjaantuneita velmuja Gojirasta Radioheadiin ja Blink-182:sta The Stone Rosesiin. Kannoilla nelistää Mumford & Sonsin, Burning Heartsin ja ”superryhmä” Giraffe Tongue Orchestran kaltaisia kiitureita. Sekä Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaani.

Sanaisen arkkunsa viikon listavieraan toimessa avaa kotimainen indie pop -tulokas Kasper, joka kertoo yhdessä Karina-orkesterin Karin Mäkirannan kanssa esitetyn Mä täytän aikaa -kappaleensa synnystä seuraavaa:

Mä täytän aikaa -biisin valmistuminen oli monien onnekkaiden tapausten sarja. Kaikki alkoi yllättävästä kesäyön jammailusta, jossa syntetisaattorilla improvisoidessa syntyi melodia. Samoihin aikoihin testailin delay-efektejä kitaralla, ja efektin hyvin minimaaliset säätömahdollisuudet pakottivat käyttämään sitä eri tavalla kuin ajattelin. Tästä syntyi biisin rytmi. Sanat syntyivät äkillisesti alle puolessa tunnissa. Myöhemmin Polarsoulin kanssa työskennellessäni kokeilimme studiossa monia melko erikoisia asioita; esimerkiksi keskeinen rytmiraita on tehty suolasirottimella ja ikkunalautaa koputtelemalla. Kun kaikki se epämääräinen rytminen sälä alkoikin keinua ja takapotkusyntetisaattoriin löytyi ekalla otolla soinnut ja soundit, tiesimme että tästä on tulossa hieno. Onni on ollut matkassa joka kohdassa.

Musiikillani haluan edistää sellaista maailmaa, jossa rakkaus, tunteet ja fiilikset eivät ole vain joku bonus mikä tulee tai ei tule tavanomaisen arjen päälle. Rakkaus on ensimmäinen ja ainoa asia, joka tekee elämästä merkityksellistä. En välttämättä tarkoita romanttista rakkautta, vaikka voi se sitäkin olla. Suorittaminen saa meidät usein unohtamaan sen, miksi teemme ylipäänsä mitään. Mä täytän aikaa kertoo muun muassa siitä, kun tunnistaa mitä haluaa tai mikä on tärkeintä. Silloin kaikki epäolennainen muuttuu vain täytteeksi tai vähintäänkin kalpenee rakkauden rinnalla.

Perusteellisen pohdinnan arvoisia ajatuksia.

Muistakaa nyt kuitenkin myös Rakkaus ja maailmanloppu. Tuo kesän kansikuvatyttömme Vesalan viime perjantaina julkaistun sooloalbumin sekä alta löytyvän listamme avaava, kertakaikkisen pysäyttävä viisiminuuttinen.

Rakkautta!

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 25/2016)

Lisää luettavaa