Tarkkailuluokka | Hyvä Pojat!: ”Soundimme on sattumien summa”

Raoul Hjelmman

"Biisit ovat säveltäessäni lähes aina jonkinlaisia itsesäälin sekaisia itkuvirsiä, yhdessä sitten sovitellaan niitä vähän pirteämpään suuntaan."

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Turkulais-helsinkiläinen Hyvä Pojat! sai alkunsa vuonna 2014. Yhtyeen laulaja-kitaristi Hannes Hjelmman kertoo alkuperäisenä tarkoituksena olleen ”hylätä englanninkielinen indierock, siirtyä suomipoppiin ja opetella vihdoinkin soittamaan”.

Pian ilmestyvällä Tässä on kaikki -EP:llä bändi totisesti hallitsee soittimensa, mutta miten tyyliksi valikoitui vahvasti akustisuuteen nojaava power pop? Mitkä artistit ovat vaikuttaneet hyvien poikien soundiin?

– Sufjan Stevens, Built to Spill, The National, Red House Painters, Ultramariini – nämä artistit ovat viime aikoina soineet luureissa. En tiedä mitä muut bändissä kuuntelevat, eivät varmasti samoja ainakaan. Soundimme on sattumien summa. Biisit ovat säveltäessäni lähes aina jonkinlaisia itsesäälin sekaisia itkuvirsiä, yhdessä sitten sovitellaan niitä vähän pirteämpään suuntaan, Hannes Hjelmman tarinoi.

Hyvä Pojat! oli esittelyssä Soundin Nuoret ja raikkaat -juttusarjassa vuonna 2016. Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Kaksi vuotta on kuitenkin pitkä aika nuoren yhtyeen elämässä.

– Vuonna 2016 julkaistiin edellinen EP Pidä silmät kiinni ja juokse nauraen. Keikkailtiin ahkerasti kaikki Turun pienet ja vähän isommatkin keikkapaikat lävitse, useat pariinkin otteeseen, Hjelmman muistelee.

”Huomattiin ettei oltu enää nuoria ja raikkaita, piti vähän hengähtää ja kerätä taas intoa.”

Täysin ongelmitta vuodet eivät ole sujuneet. Hjelmmanin mukaan tarkoituksena oli julkaista uutta musiikkia nopeasti, mutta hommat pitkittyivät, jäsenistössä tapahtui muutoksia ja koko touhu meinasi kohdata loppunsa.

– Henkilökohtaisessa elämässä sattui paljon hyviä ja huonoja asioita, huomattiin ettei oltu enää nuoria ja raikkaita, piti vähän hengähtää ja kerätä taas intoa.

Mitä metkuja pojilla on suunnitteilla kuluvan kesän aikana?

– Keikoille olisi tarkoitus tehdä paluu mahdollisimman nopeasti. Syksylle on jotain sovittuna, mutta voi olla ettei jakseta odotella niin kauaa, vaan tungetaan itsemme jonnekin jo nyt kesällä soittamaan. Bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan ja kivaa olisi taas pitkästä aikaa ihmisille esiintyä. Uusia lauluja on myös tehty ja uutta julkaisua sitten taas ehkä loppuvuodesta tai viimeistään alkuvuodesta. Pysytään nyt aktiivisena, kun on niin hyvä meno, laulaja-kitaristi kertoo innostusta puhkuen.

Jos Hyvien poikien musiikki soisi elokuvan kohtauksessa, niin mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Mies istuu yksin sohvalla, syö pakastepizzaa ja miettii ”missä vitussa kaikki muut ovat” pääosissa Bill Murray, Hjelmman visioi.

Vielä yksi jokerikysymys ennen jutun loppua: Jos joutuisit kuuntelemaan yhden kappaleen joka päivä loppuelämänne ajan, mikä se olisi?

– Ei pysty yhtä valitsemaan, mutta kaksi ois ihan selkeänä mielessä: Joy Divisionin Disorder ja Frank Oceanin White Ferrari.

Hyvä Pojat!:
Hannes Hjelmman – Laulu/kitara
Otto Hänninen – Kitara
Eemil Kyllönen – Kitara
Aleksi Nurmi – Rummut/laulu
Jacob Bruun – Basso

Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Seuraa myös Soundin Tarkkailuluokka-soittolistaa, jolta löydät sarjassa esitellyt artistit nätisti siistissä paketissa: