59-vuotias Bruce Dickinson: En halua nähdä Iron Maidenin yleisössä vain itseni ikäisiä möllejä

Maiden-laulaja selvitti bändinsä suosion saloja Sanf Francisco Chroniclessa.
31.10.2017 09:38

Omaelämäkertaansa markkinoiva Bruce Dickinson jakelee nyt auliisti haastatteluja, ja mikä ilahduttavinta, mies laukoo jutuissaan monesti jotain sen verran räväkkää, että niitä lukee mielellään. Niin kuin nyt San Francisco Chroniclessa.

Jutussa haastattelija huomauttaa, että Yhdysvalloissa hiphop ja kantri ovat korvanneet metallimusiikin suuren yleisön suosikkina. Samaan hengenvetoon hän kysyy, miksi raskaalla rockilla on kuitenkin niin uskollisia faneja, ja siitähän Dickinson innostuu.

”Ainakin Iron Maiden on olemassa aivan omassa maailmassaan. Meidän fanikantamme on hieman kuin vaneripuuta: siinä on paljon eri-ikäisten kuulijoiden muodostamia kerroksia. Jokainen kerros kiinnittyy sen alla olevaan, eikä kokonaisuus hajoa”, Dickinson sanoo.

”Jotkut tulevat keikoillemme ja odottavat, että yleisössä on lähinnä bändin ikätovereita, mutta sitten siellä onkin paljon 15–28-vuotiaita. En minä halua mennä lavalle ja katsoa joukkoa itseni ikäisiä möllejä [crumblies]. Minun ikäiseni tyypit menevät keikoille, mutta heitä ei näe koskaan eturivissä – he lähinnä seisoskelevat vessan lähellä, jos vaikka eturauhanen alkaa vaivata.”

”Haluamme nähdä innostunutta nuorisoa hyppimässä ympäriinsä. Se saa bändinkin veren virtaamaan. Musiikkimme on yhä raivokasta. Se iskee yhä päin näköä.”

Dickinsonin What Does This Button Do? -kirjan suomennettu painos julkaistaan näillä näkymin 20. marraskuuta. Englanniksihan tuon voi lukea vaikka heti.

Lisää luettavaa