Jefferson Airplane -yhtyeellä ja laulaja Grace Slickillä oli iso rooli 60-luvun psykedeelisen rockin skenessä. Slick muistetaankin paitsi komeasta lauluäänestään, myös villistä rocktähtivuosistaan, johon kuului muun muassa runsas alkoholin ja psykedeelisten huumeiden käyttö. Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt Slick sanoo tuoreessa Uncut-lehden haastattelussa usein ihmettelevänsä, miten hän voi olla yhä hengissä vaikka villit elämäntavat koituivatkin monen aikalaisen kohtaloksi.
”Kyllähän se mietityttää, varsinkin kun minun ajatukseni taivaasta on olla todella humalassa ja ajaa autoa todella nopeasti. Käytin paljon huumeita, en ole koskaan syönyt oikein enkä ole kuntoillut päivääkään. Minulle paneminen oli kuntoilua, mutta sitäkään en harrasta enää, joten en kuntoile ollenkaan. Sairastan varmaan neljää kuolettavaa tautia, mutta tässä sitä yhä kävellään. Juuri pari päivää sitten lääkärinikin totesi minulle, että voi luoja, miten sitkeä mimmi oletkaan”, Acid Queen -lempinimelläkin tunnettu Slick toteaa.
Slickin mielestä monet turhat ja valitettavan ennenaikaiset kuolemat – kuten Jimi Hendrixin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin, Cass Elliotin tai Brian Jonesin – olisivat ehkä olleet vältettävissä, koska kukaan rokkitähti ei halunnut kuolla.
”Mutta ei 60-luvulla menty sellaisen vuoksi kuntoutukseen. Sellainen oli tarkoitettu tyypeille, jotka katkaisivat jalkansa mäkeä lasketellessaan. Emme edes harkinneet sellaista. Ongelma oli se, että siirtyminen 50-luvulta 60-luvulle oli niin raju, ettemme osanneet elää uudessa maailmassa”, Slick pohtii.
”60-luvun rokkarille ainoa kielletty asia oli toisten tappaminen – kaikki muu oli sallittua. Meille maksettiin siitä, että matkustimme ympäri maailmaa ja ihmiset ihailivat meitä. Olet nuori ja suht terve. Usko pois, et sinä yritä tahallasi tappaa itseäsi vaan pidät vain hauskaa. En muista, että kukaan olisi ollut oikeasti surkeana. Toki esimerkiksi Janisilla oli ongelmansa, mutta kukaan ei ollut itsetuhoinen. Me pystyimme panemaan kaikkia ja ottamaan mitä tahansa huumetta halusimmekin. Valitettavasti emme vain mitanneet, paljonko kamaa vedimme – moni meistä kuoli, koska emme olleet kovin hyviä kemiassa.”
”Onnekseni nautin jokaisesta tripistä, jonka tein. Siinä olisi voinut käydä päin vastoin. En ottaisi happoa nyt – siihen aikaan minulla oli työ, vanhempani olivat terveenä ja kaikki oli hyvin. En seonnut, mutta siinä voi käydä ikävästi. On hyvä, jos siitä pystyy nauttimaan oikeassa mielentilassa ja viitekehyksessä.”