Etsi
Seikkailunhaluinen Gong palaa Suomeen loppuvuodesta.
Jos haluat kuulla konkarien mietteitä esimerkiksi musiikin promotoimisesta, tiedottamisesta sekä sosiaalisen median meiningeistä, Tampereella järjestetään tilaisuus juuri sinulle.
Brian Robertson olisi ollut valmis kokoamaan Thin Lizzyn uudelleen, mikäli Lynott olisi saanut itsensä kuiville.
Raskaisiin joulutunnelmiin heittäydytään taas 20. marraskuuta alkaen.
Mahtaako kappale vakiintua osaksi jäähyväiskiertueen settiä?
Kokoonpanon edellisestä Suomen-vierailusta onkin ehtinyt kulua jo 13 vuotta.
Timo Isoaho jututti Neurosis-kitaristia Steve Von Tilliä Soundiin 4/26.
Sharon Osbourne sanoo, että kiista on ratkaistu.
Richie Faulkner kertoo mielipiteensä.
Yhtye vieraili brittitelevisiossa.
Stipe heittää yllättävän nimen pöytään.
Michael kerää katsojia.