Aftonbladet: ex-Turbonegro-laulaja Hank von Hell on kuollut

19.11.2021 23:42

Norjalaisen death punk -yhtye Turbonegron entisenä laulajana tunnettu Hans-Erik Dyvik Husby, taitelijanimeltään Hank von Helvete/Hank von Hell, on kuollut, uutisoi Aftonbladet.

49-vuotiaan muusikon kuolinsyytä ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.

Husby erosi vuonna 1988 perustetusta Turbonegrosta vuonna 1998 päihdeongelmiensa takia. Bändi palasi yhteen neljä vuotta myöhemmin, mutta jäi lopulta määrittelemättömälle tauolle vuonna 2010. Samana vuonna mies näytteli pääosaa ruotsalaisessa elokuvassa Cornelis.

Vuonna 2011 Husby toimi tuomarina Norjan Idol-ohjelmassa ja julkaisi I Declare: Treason -albumin uuden yhtyeensä Doctor Midnight & The Mercy Cultin kanssa.

Husby julkaisi kaksi sooloalbumia, vuonna 2018 ilmestyneen Egomanian sekä kaksi vuotta myöhemmin päivänvalon nähneen Deadin.

Lisää luettavaa