Agents-kitaristi Esa Pulliainen kertoo saaneensa haltuunsa lisää aiemmin julkaisematonta Badding -materiaalia

1.7.2019 13:17

Ville Valon ja Agentsin yhteistyö lukeutuu epäilemättä viime vuosien iskelmä- ja musiikkikansaa puhuttaneimpiin tapauksiin. Kitaristi Esa Pulliainen löysi alunperin nauhavarastostaan Badding-demonauhan, joka muuntui myöhemmin entisen Him-solistin laulamana uudeksi Agents-albumiksi. Nyt Pulliainen kertoo saaneensa haltuunsa lisää aiemmin julkaisematonta Badding-materiaalia.

”Olen saanut uutta julkaisematonta Badding -materiaalia haltuun. Se on ihan ookoo kamaa”, Pulliainen totesi Iskelmäradion haastattelussa.

”En ehkä ryhdy sen suhteen toimenpiteisiin. Paitsi yhden kappaleen, joka on ollut mun hallussa pidemmän aikaa. Se on instrumentaalitango, jonka Badding aikoinaan sävelsi hanuristiystävälleen. Monimutkainen kappale, se pitää julkaista jotenkin erikseen.”

Siitä, mitä nyt löydetyille sävellyksille tehdään noin muutoin tulevaisuudessa, ei ole olemassa vielä tarkkoja suunnitelmia.

”Ne jotka ovat vielä julkaisematta sävellykset, annan ne jollekin, joka on minusta seuraavaa sukupolvea”, Pulliainen kertoo. ”Nuoremmat kundit saavat taas jossain vaiheessa tuoda esille oman käsityksensä Baddingista ja mielellään tuoda taas Baddingia ihmisten tietoisuuteen ja arkeen.”

Pulliainen, Ville Valo ja Agents esiintyivät Iskelmäfestivaaleilla lauantaina. Juuri saamamme tiedon mukaan yhtye esiintyy Seinäjoella 23.-24.8. järjestettävällä OmaSp Stadionfestillä. Saman festivaalin lavalla nähdään myös Marko Hietalalla, Elli Haloolla ja Stam1nan Antti Hyyrysellä vahvistettu Apocalyptica. Lisätietoja tapahtumasta löydät täältä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lisää luettavaa