Albumiklassikot-sarja jatkuu, Kiss Expo Helsingissä

10.10.2011 12:09

Mainio Albumiklassikot-keikkasarja jatkuu joulukuussa, kun Helsingin Tavastian estradille 5. joulukuuta nousevat 80-luvulla ensimmäisiin merkkitekoihinsa yltäneet Melrose ja Clifters.

"Punkin ja AC/DC:n maustaman rockabillyn äpärälapsi", hurjana keikkayhtyeenä tunnettu Melrose soittaa läpi 25-vuotiaaksi ehtineen ensialbuminsa.

Muun muassa The Beatlesiin vahvasti nojautunut Clifters esittää myös debyyttinsä. Helsinkiläisyhtyeen Kuningas-pitkäsoitto ilmestyi vuonna 1987. Levymusiikista vastaa – ei kovin yllättäen – Dj Njassa.

Kovin toisenlaisia tunnelmia on tarjolla jo hieman aikaisemmin, kun Helsingin Nosturissa diggaillaan Kissiä oikein urakalla. Nosturi nimittäin muuttuu 25. marraskuuta Kiss Army Finlandin toimesta maineikkaan Kiss Expon tapahtumapaikaksi.

Tarjolla on muun muassa Kiss Forever Band -coverbändi. Paikalle on myös saapumassa Kississä 80-luvulla kitaroinut Bruce Kulick ja ex-Mötley Crüe John Corabi. Juomana nautitaan tietenkin Kiss-aiheista olutta ja viiniä. Koko hoidon puolestaan juontaa The 69 Eyesin rumpali Jussi.

Tapahtuman traileri täällä.

Lisää luettavaa