Albumiuutisia: Wolfmother-nokkamies, Kings Of Leon, Smashing Pumpkins

27.3.2013 20:49

Wolfmotherille näyttää käyneen ns. Dingot, eli yhtyeen kolmanneksi tarkoitetusta albumista onkin tulossa nokkamiehensä Andrew Stockdalen sooloalbumi. Wolfmother on Andrew’n sanojen mukaan nyt tauolla ja Keep Moving -niminen levy ilmestyy Andrew’n nimen alla toukokuun lopussa. Maistiaisbiisin Long Way To Go voi kuulla täällä – hyvin paljon Wolfmotheriltahan se kuulostaa.

Kings Of Leon on saanut valmiiksi syksyllä ilmestyvän kuudennen albuminsa äänitykset. Hyvältä kuulostaa se, että basisti Jared Followill on kuvaillut levyä nuorekkaaksi ja Youth & Young Manhood ja Because Of The Times -albumien yhdistelmäksi. Toivotaan että tulossa on jotain parempaa kuin edellinen Come Around Sundown (2010). (Lähde: NME)

Billy Corgan puolestaan twiittasi juuri aloittaneensa seuraavan Smashing Pumpkins -albumin säveltämisen. Bändihän julkaisi hyvän vastaanoton saanen Oceanian viime vuoden alussa. Bänditoiminnan ohella Billy on ehtinyt muun muassa mainostaa huonekaluja ja vapaapaini-yritystään, sekä avata Madame ZuZu’s -nimisen teehuoneen.

 

Lisää luettavaa