Anssi Kelalta kokoelma, Kärtsy Hatakalta soolo

4.3.2010 12:38

Viime vuosikymmenen myydyimmän suomalaislevyn (Nummela, 160 000 kappaletta) tehnyt Anssi Kela julkaisee tuplakokoelman Singlet 2000-2010 23. maaliskuuta.

Mukana ovat kaikki Anssi Kelan julkaisemat singlet sekä kaksi uutta biisiä. Kokoelman kakkos-cd, livelevy Elossa Ruotsinlaivalla, nauhoitettiin Viking Isabellalla helmikuun alussa.

– Toinen kokoelmalla julkaistavista uusista biiseistä [Nolla] on itse asiassa peräisin jo vuodelta 1998. Tein sen ollessani vielä Pekka ja Susi -yhtyeen jäsen. Bändi kuitenkin hajosi pian kappaleen syntymisen jälkeen ja biisi unohtui yli kymmeneksi vuodeksi. Löysin sen uudestaan viime syksynä penkoessani vanhoista laatikoista esiin cd-levyn, jonka kannessa luki Nolla. Nimi ei kumisuttanut minkäänlaisia kelloja, mutta laitettuani levyn soittimeen ilahduin: kelvollista materiaalia! Äänitin biisin Risto Eskolinin kanssa, minä soittelin erilaisia soittimia Ripan tukistellessa nappuloita. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutui: juuri näin tehtiin myös ensimmäinen singleni Mikan faijan BMW. Jopa laulumikrofoni oli sama kuin silloin!

– Toinen uusista numeroista, Vanha biisi, on itse asiassa The Hulatones -yhtyeen kanssa pari vuotta sitten julkaisemani kappale Dance Like It Was ‘85, johon tein suomenkieliset sanat. Kursailemattoman 80-lukulainen ja reipas pop-ralli.

Waltarin keulilta tuttu Kari "Kärtsy" Hatakka julkaisee puolestaan ensimmäisen sooloalbuminsa. Duty Freedom ilmestyy 26. toukokuuta. Ensimmäinen singlebiisi Running Away featuring Jussi Selo (Uniklubi) on kuunneltavissa MySpacesivulla. Sivulla on tarkasteltavana muitakin kappaleita.

Kärtsy aikoo tehdä soolokokoonpanonsa kanssa keikkoja niin koti- kuin ulkomaillakin. Ryhmä heittää keikkoja esimerkiksi Saksassa yhdessä Poets Of The Fallin kanssa. Kärtsyn orkesteriin kuuluvat Janne Kärkkäinen (Phoenix Effect), Pyry Nikkilä (Phoenix Effect), Wellu Yli-Mäyry sekä lukuisia vierailijoita.

Vahvistuneet keikat

23.04. Tampere, Sputnik

18.05. Hampuri, Logo
20.05. Bremen, MS Treue
26.05. Helsinki, On The Rocks
28.05. Pori, Monttu

 

Lisää luettavaa