Anssi Kelan uusi single on ”hitto soikoon instant-klassikko!”

19.1.2013 18:56

Anssi Kelan 22.3. julkaistavan viidennen studioalbumin ensimmäinen single on Levoton tyttö. Jo ennakkoon Anssi varoitteli, että tulevalla albumilla liikutaan kasaritunnelmissa, ja totta tosiaan, kyllähän biisin soundeihin on 80-luvun kultaa tarttunut. Kelan kotistudiossa kuvatun videon levitessä vauhdilla sosiaalisessa mediassa on kommenteissa vilahtanut taajaan esimerkiksi Toto, Van Halen ja AOR.

Paljon muutakin Anssi Kelan vahva paluusingle tuntuu syöneen.

 

Pariisin Keväästä ja Major Labelista tuttu Ilari Kivelä ihastui kappaleeseen ja purki sen Soundin pyynnöstä osiin.


– Biisin raa’assa emotionaalisessa ytimessä – ainakin minulle – on jo hyvin välittömässä alussa esiteltävä, (ainakin videon perusteella) Rolandin JX-3P -analogisynaklassikolla soitettava, arvoituksellisen barokkihenkinen pizzicato-tilulilu, joka kaikuineen tukee kappaleen dramaturgiaa ja lyyristä sisältöä esimerkillisesti. Lisäksi se muistuttaa vanhaa hoppipäätä Wu-Tang Clanin definitiiviklassikkokappaleesta C.R.E.A.M., joka sämplää ikonisen tilulilunsa The Charmelsin As long as I’ve got you -kappaleesta.

– Tunnettuna bassofiilinä A. Kela on tehnyt reteän ratkaisun sijoittamalla kappaleen keskiöön myös pöyhkeän bassokitarariffin, joka tihkuu mojoa tavalla, jota en aiemmin olisi ko. artistin töihin osannut yhdistää. Pisteitä satelee. Myös ohuempikieliset kitarat on soitettu miellyttävän viiteuskollisesti ja tyylillä menneille vuosikymmenille kurottaen. Ehkä siksi se Van Halen -kitara.

– Kappaletta hellittämättä tukeva rumpuryhmä tuo mieleeni ensimmäisen kerran kun kuulin Paul Simonin Obvious Childin – tuon myös rumpulegioonan tukeman, Simonin myöhempien leijonakuningas-aikojen klassikon. Muistan olleeni tuolloinkin hyvin innoissani.

– Nettikiimassani aiheesta keskusteltuani huomasin ärtyneeni jokaisesta kommentista, jossa mainittiin jotenkin olkaa kohauttaen termi AOR (adult oriented rock) ikään kuin kappaleen viime vuosien revival-buumiin niputtaen ja näin ankean netiketin konventioilla diminutoiden. ”Kyseessähän on hitto soikoon instant-klassikko ja suomenkielisen nykymusiikin mutaisesta suosta erottuva suopursu. Ei viittauksilla ja lainoilla ole paskankaan merkitystä, kuunnelkaa nyt sitä musaa”, ajattelin. Ja taidanpa hieman ajatella edelleen. Uusi A. Kela -levy kiinnostelee yllättävästi ja kovin, vähän niin kuin se mimmi kappaleen lyriikoista.
 
– Jos joku julkaisee vuonna 2013 biisin, josta tulee mieleen Don Henleyn soolotuotanto, Stan Bush & Barrage, Hall & Oates ja Wu-Tang, on se mahtavaa.
 
Ilari Kivelä
 
Anssi Kelan omia mietteitä kappaleesta löytyy miehen kotisivuilta. Sieltä paljastuu muun muassa, että inspiraation lähteenä on toiminut videollakin esiintyvä Armi-koira.

Lisää luettavaa