Ennen julkaisematonta magiaa Astrid Swanilta – Kuuntele Dreaming Is Dangerous

Kuunneltavissa yksi albumisessioista rannalle jäänyt aarre.
16.10.2017 09:55

Astrid Swanin alkuvuodesta julkaisema From The Bed And Beyond on vaikuttava albumi täynnä vahvoja kappaleita. Albumille ei kuitenkaan sopinut kaikki äänitetty materiaali, joten nyt saa ensi-iltansa samoissa sessioissa tallennettu Dreaming Is Dangerous – erittäin hieno kappale sekin.

From The Bed And Beyondin tapaan myös Dreaming Is Dangerousin teksti peilailee avoimesti Astrid Swanin viime aikojen elämää rintasyöpäpotilaana, ja sen myötä syntynyttä uudenlaista ja usein kompleksistakin suhtautumista tulevaisuuteen ja unelmiin.

– Tämä laulu kutsuu huolehtimaan itsestään paremmin: pidä huolta, unelmoi, elä hetkessä, ole kiltti itsellesi ja muille, Astrid painottaa. – Kappaleen myötä haluan sanoa kiitokset vuodesta 2017, siitä uskomattomasta tuesta ja yhteydestä, minkä olen saanut niin monilta ihmisiltä liittyen sekä musiikkiin että elämään. Vuosi on ollut magian ja kivun täyttämä.

Astridin laulua ja pianoa kompaktilla mutta elävästi sovitetulla kappaleella tukevat niin kitarat, rummut kuin puhaltimetkin.

Astrid Swan: Dreaming Is Dangerous

Again
I have to bury
Wishes upon regrets
All stillborn
Wrapped in plastic and dead

The drama unraveling
Leaves no trace on the surface
Unmoving like a gravestone
I could fool me too

A whole year of it
Took place
Only in my head
The horror is the disconnection
Between the inside and the outside

Dreaming is Dangerous
or is it me
mistaking myself for a stone?

Meanwhile,
face to face with time
I now have certainty
That had I broken through the threshold
The dreaming would have yielded
in living exactly
The thing deemed impossible
by my undisturbed
Uncertainty

It’s a self-made cemetery
embarrassing and secret
I am the stonemason
and the idiot brick
I carve me and I encrypt

Dreaming is dangerous
or is it me
mistaking myself for a stone

If I could offer a sacrifice
would it gnaw on the sadness
contently elucidating me

Would I be Phoenix-like
rising unafraid?
No more in a dream state
just me in the mirror
the same one that sings

Dreaming is dangerous
or is it me
mistaking myself for a stone

Lisää luettavaa