Automaattisesti ihmisille – Mikäli olet kaivannut yhtyettä nimeltä R.E.M., tässä olisi oleellisia keikkatietoja juuri sinulle

Losing My Religion, Man on the Moon ja muut hitit raikaavat kesällä Helsingin ja Tampereen keikkalavoilla.
21.5.2026 15:09

Siitä on kulunut jo viisitoista vuotta, kun R.E.M. kuopattiin. Vaihtoehtoisen rockin pioneeribändi on pysynyt johdonmukaisesti pois musiikkikuvioista sen jälkeen, kun yhtye ilmoitti lopettamisestaan vuonna 2011, mutta tämä ei tarkoita, etteikö orkesterin tuotantoa voisi kuulla Suomessa livenä. Tästä pitää huolen uusi coverbändi nimeltä R.E.M. for the People, joka soittaa ensimmäiset keikkansa nyt kesän aikana.

Yhtyeessä soittavat musiikkitoimittajana ja levy-yhtiömiehenäkin kunnostautunut Tomi Nordlund (laulu, akustinen kitara), Matti Jokelainen (sähkökitara, mandoliini), Juho Puukka (basso), Antti Suonio (rummut, taustalaulu) ja Lasse Noukka (akustinen kitara, sähkökitara, koskettimet). Bändin repertuaariin kuuluu R.E.M.-ikivihreitä 1980-luvun alusta 2000-luvulle, ja ainakin sellaiset hitit kuin Losing My Religion, Man on the Moon, Radio Free Europe, Orange Crush, The One I Love ja What’s the Frequency, Kenneth? ovat päässeet keikkasettiin.

Orkesterin esikoiskeikka esitetään Helsingin Korjaamolla 29. toukokuuta, ja sitä seuraavan kerran bändin voi nähdä 22. elokuuta Tampereen Telakalla. R.E.M.:n Out of Time -albumi täytti maaliskuussa 35 vuotta, joten olisikohan setissä annettu erityisen paljon huomiota tälle hittilevylle? Kohtahan tuo kuullaan.