Ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja/näyttelijä Edgar Wright työstää seuraavana projektinaan dokumenttia losangelesilaisduo Sparksista, uutisoi IndieWire. Wright on lisäksi vahvistanut asian Twitter-tilinsä välityksellä.
”Olen jo kuvannut heidän Lontoon-keikkansa [O2 Forum Kentish Townissa] viime toukokuun lopussa. Muu sisältö on vielä auki ja käymme parhaillaan arkistomateriaaleja läpi”, Wright kertoo IndieWirelle ja lisää fanittaneensa yhtyettä siitä lähtien, kun näki duon esiintymässä Top Of The Pops -ohjelmassa 1979.
Veljekset Ron ja Russell Mael perustivat Halfnelson-yhtyeen vuonna 1968, joka vaihtoi nimensä Sparksiin vuonna 1972. Yhtye on julkaissut urallaan 23 studiolevyä, joista viimeisin Hippopotamus ilmestyi 2017. Yhtye nähtiin samana vuonna myös keikalla Helsingin Flow-festivaaleilla.
Wright on tullut puolestaan tutuksi Simon Peggin ja Nick Frostin kanssa tehdystä ”Cornetto-trilogiasta” eli elokuvista Shaun Of The Dead, Hot Fuzz ja The World’s End. Muita hänen elokuviaan ovat muun muassa Scott Pilgrim vastaan maailma ja tuoreimpana Baby Driver. Wright on ohjannut myös musiikkivideoita muun muassa Beckille ja Pharrell Williamsille.