Barbecueta deathmetal-tyyliin, Zakk Wylden aika aikuistua

12.11.2009 11:23

Maineikkaan deathmetal-bändi Obituaryn kitaristi Trevor Peres on laajentanut bisneksiään. Floridalaismuusikko on nimittäin julkaissut oman barbecue-kastikesarjansa nimeltään T-Bone’s Famous

– Sain T-Bone -lempinimen Agnostic Front -yhtyeen jäseniltä, kun rundasimme heidän kanssaan vuonna 1992, Peres sanoo.

– Innostukseni kokkaamiseen ja kastikkeisiin syttyi jo lapsena, kun vietin aikaani isoisäni kanssa. Hän toimi kokkina armeijassa ja osasi tehdä loistavia ruokia.

Peresin valikoimassa on vasta yksi kastike, nimeltään Original Rib’Licous Bar-B-Que Sauce. Lisää makuja on kuitenkin tulossa jo lähiaikoina. 

Ozzy Osbournen yhtyeestä potkut 23 palvelusvuoden jälkeen saanut Zakk Wylde on puolestaan kertonut lisää erottamisestaan.

– Kuulin potkuistani valokuvaaja Neil Zlozowerilta. Se oli sinänsä tuttua, sillä minulle kerrottiin asiat viimeisenä Osbournen bändissäkin. Sain tietää esimerkiksi tulevista kiertueista hyvin myöhäisessä vaiheessa, Zakk sanoo.

– Sitten Ozzy ja (hänen managerivaimonsa) Sharon kutsuivat minut keskusteluun. He sanoivat: Zakk, olet 42-vuotias, sinun on aika ryhtyä elmään omaa elämääsi, ja huolehtimaan vaimostasi ja lapsistani ilman meitä. Olemme mielestämme tehnneet tarpeeksi hyväksesi.

Wylde on myös kehunut hänen seuraajansa, kreikkalaiskitaristi Gus G:ta.

– Gus on loistava muusikko ja hänellä on edessään huikea tulevaisuus, Zakk toteaa.  

Lisää luettavaa