Green Dayn keulahahmo Billie Joe Armstrong ja jazzpoplaulaja Norah Jones julkaisevat uusioversion Everly Brothersin kantrilevystä.
Kaksikon versio vuoden 1958 albumista Songs Our Daddy Taught Us, uudelleennimettynä Foreverly, saapuu kauppoihin 25. marraskuuta.
Armstrong ja Jones tapasivat ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten Grammy-gaalassa.
− Esiinnyimme silloin Stevie Wonderin, hänen bändinsä ja monien muiden kanssa. Muutama vuosi sitten hurahdin Songs Our Daddy Taught Us -levyyn ja ajattelin, että olisipa hienoa tehdä albumista uusi versio, tuoda sitä enemmän ihmisten tietoisuuteen, Armstrong toteaa verkkosivusto Stereogumin haastattelussa.
− Halusin tehdä levyn naislaulajan kanssa. Ajattelin, että sitä kautta musiikki saisi enemmän perspektiiviä.
Armstrongin vaimo ehdotti duettopariksi Norah Jonesia. Levy taltioitiin New Yorkissa yhdeksässä päivässä.
− Oli hauskaa työskennellä Billie Joen kanssa, koska hän niin innokas kokeilemaan erilaisia musiikillisia juttuja. Everly Brothersin kappaleet ovat melko mutkattomia ja päädyimme lopulta tekemään erilaisia sovituskokeiluja, Jones kertoo.
Lue haastattelu kokonaisuudessaan täältä ja kuuntele levyltä löytyvä Long Time Gone alta.