Bloc Partyn nelonen on nimeltään Four

1.6.2012 10:26

Ruisrockissa sunnuntaina soittava Bloc Party julkaisee elokuun 20. päivä neljännen albuminsa, joka on saanut nimekseen varsin mielikuvituksettomasti Four. Levyn tuottaa Alex Newport, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Death Cab For Cutien, The Melvinsin ja The Mars Voltan kanssa. Bloc Partyn edellinen albumi on vuonna 2008 ilmestynyt Intimacy.

Laulaja Kele Okereke kertoi asiasta kotisivujensa blogissa. Tekstistä paljastuu muun muassa, että albumin tekeminen aloitettiin kaikessa hiljaisuudessa jo vuosi sitten, ja että jossain vaiheessa ei ollut lainkaan varmaa tuleeko Bloc Party koskaan enää tekemään uutta musiikkia.

Pienen maistiaisen albumista saa Bloc Partyn julkaisemasta trailerista. Kuulostaa paikoin mukavan meluisalta.

Lisää luettavaa