Bloodpitin kasetti pyörii taas

13.5.2008 00:44

Tamperelaisyhtye Bloodpit, jonka uran uskottiin kariutuneen laulajakitaristi Matthau Mikojanin eron myötä, jatkaa kuin jatkaakin toimintaansa. Yhtye ei ole vielä vahvistanut tulevaa kokoonpanoaan, mutta lupaa paljastaa kaiken tamperelaisessa ravintola Dog's Homessa 10. heinäkuuta tapahtuvan keikan myötä.

Tamperelaisyhtye Bloodpit, jonka uran uskottiin kariutuneen laulajakitaristi Matthau Mikojanin eron myötä, jatkaa kuin jatkaakin toimintaansa. Yhtye ei ole vielä vahvistanut tulevaa kokoonpanoaan, mutta lupaa paljastaa kaiken tamperelaisessa ravintola Dog’s Homessa 10. heinäkuuta tapahtuvan keikan myötä. Kyseessä on orkesterin ainoa esiintyminen Suomessa lähikuukausien aikana. Syksyn aikana yhtye on puolestaan lähdössä kiertueelle ulkomaille.

Kitaristi Paavo Pekkonen sanoo bändin jatkamispäätöksestä seuraavaa: 

– Kyseessä ei ole comeback, sillä kukaan meistä ei ole koskaan ilmoittanut Bloodpitin hajonneen. Viime syksynä soitin Aleksin (Keränen, basso) ja Alarikin (Valamo, rummut)  kanssa muutaman Therapy?-coverkeikan ja meininki oli sen verran kohdillaan, että päätimme ryhtyä säveltämään uusia biisejä. Jo ensimmäisistä raakileista huomasi, että Bloodpittiähän tämä on.

Bloodpitin seuraava julkaisu on nimeltään Recovered-ep ja se ilmestyy 1. lokakuuta.

www.bloodpitband.com

Lisää luettavaa