Bruce Dickinson paljastaa, mitä tulevan soolokiertueen settilista tulee pitämään sisällään – ainakin paria levyä ohitetaan tyystin

21.1.2024 20:23

Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson kertoo Noise11.comin tuoreessa haastattelussa tulevasta kiertueestaan The Mandrake Project -sooloalbuminsa tiimoilta. Dickinson lähtee matkaan luottomiehensä kitaristi Roy ”Z” Ramirezin, rumpali Dave Moren, basisti Tanya O’Callaghanin ja kosketinsoittaja Mistherian kanssa.

Dickinsonilta tiedusteltiin, aikooko hän kenties soittaa tulevalla rundilla uutuuslevynsä kokonaisuudessaan. Tässä yhteydessä laulaja tulee paljastaneeksi paitsi muutaman varman biisivalinnan, myös sen, ettei Tattooed Millionairelta tai Skunkworksilta tulla kuulemaan mitään — ainakaan tällä kertaa.

”En. Siitä on luoja ties kuinka kauan kun lähdin viimeksi [soolona] tien päälle”, Dickinson sanoo. ”Edellisestä [sooloalbumistani] Tyranny Of Soulsista on vierähtänyt [19] vuotta. Se on pitkä aika. Joten siksi, ja että voimme valita materiaalia seitsemältä albumilta, olisi mielestäni yleisön kannalta julmaa rangaista heitä soittamalla tuorein levy kokonaisuudessaan läpi.”

”Aiomme soittaa Tears Of The Dragonin, Chemical Weddingin, Accident Of Birthin ja kaikkea tuollaista”, laulaja jatkaa. ”Rajaan sen luullakseni Royn kanssa tekemiini juttuihin, sillä jaamme ne Royn, rumpali Dave Morenon ja kaikille levyille koskettimia soittaneen Mistherian kanssa. Sitä täytyy vähän rajata repertuaaria. ’Okei, mistä lähdetään?’ Ja käytännössä tulemme soittamaan kamaa Balls To Picassolta eteenpäin. Mukana ei luultavasti ole mitään Skunkworksilta — ei sillä että vihaisin sitä, mutta meillä on niin monta muuta hyvää biisiä. Tämä ei varmastikaan tule olemaan viimeinen kiertueemme yhdessä, joten meillä tulee olemaan vielä monta tilaisuutta tehdä erilaisia juttuja. Setissä tulee olemaan varmaankin noin kolme tai neljä biisiä uudelta levyltä.”

”Roy ei ollut mukana Skunkworksilla”, Dickinson lisää. ”Se oli ihan eri bändi, ja kaikessa oli täysin erilainen fiilis. Mutta siellä on muutamia kovia vetoja. Ja Janick [Gers] oli tietenkin Tattooed Millionairella. Mutta en aio soittaa sieltä mitään — ei tällä rundilla. Saatamme kaivaa jotain naftaliinista tulevilla kiertueilla, mutta nyt haluan keskittyä raskaampaan tavaraan. Ja luullakseni ihmiset haluavat kuulla biisejä The Chemical Weddingiltä, koska se oli minun pieni uraauurtava levytykseni 90-luvulla.”

The Mandrake Project näkee päivänvalon 1. maaliskuuta.

Lopullista settilistaa pääsee todistamaan paikan päällä Suomessakin, sillä Dickinson esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa 13.6.2024.

Lisää luettavaa