Bruce Dickinsonin uusi soololevy ilmestyy tällä viikolla – Iron Maiden -laulaja kertoo seuraajan olevan jo suunnitelmissa

26.2.2024 21:34

The Mandrake Project -albumin perjantaina (1. maaliskuuta) julkaiseva Bruce Dickinson aloittaa pian kirjoitustyöt seuraavan soololevynsä tiimoilta.

Asia paljastuu Loudwire Nightsin haastattelussa, jossa Iron Maiden -solisti avaa kiireistä aikatauluaan.

”Olimme kaikki eristyksissä kolme vuotta, ja siinä ajassa ehtii ajatella kaikenlaista — saa uutta perspektiiviä, antaa ideoille mahdollisuuden hengittää ja selvittää itselleen, mikä todella on tärkeää ja mikä ei”, Dickinson sanoo. ”Nyt maailma on palannut ennalleen ja olemme todella kiireisiä.”

The Mandrake Project levyn oheissarjakuva ilmestyy osissa vielä kolmen vuoden ajan.

”Tämä vuosi tulee olemaan ihan hullu, mikä ei haittaa yhtään”, Dickinson toteaa. ”Niin kauan kuin jalkani ovat kiinni kropassani, pärjään kyllä. Ei kannata uida haiden seassa.”

”Minulla on käytännössä 90 keikkaa tänä vuonna, ensin osa soolona 21. heinäkuuta asti, ja sitten Maidenin kiertue starttaa syyskuun alussa ja päättyy pari viikkoa ennen joulua”, Dickinson jatkaa. ”Siinä on siis kädet täynnä hommaa. Välissä on noin kolmen viikon väli, jonka aikana emme tule tekemään yhtään mitään. Lataamme akkuja ennen edessä olevaa toista kierrosta. Mutta koko jutun intensiteetti on jännittävää.”

Tekemistä siis riittää.

”Eikä se ole ohi. Sarjakuvatarina tulee jatkumaan vielä melkein kolme vuotta”, Dickinson sanoo. ”Musiikin puolelta The Mandrake Project on purkissa ja ilmestyy 1. maaliskuuta, ja sitten katsellaan miten se otetaan vastaan.”

”Mutta toivon mukaan pääsen taas kirjoittamaan uutta musiikkia kahden tai kolmen viikon päästä Royn [Z] kanssa, sillä meillä on vielä lisää materiaalia. Uusi levy on luvassa, sillä meillä on sille jo 10 tai 12 eri ideaa.”

Lisää luettavaa