Chris Cornell nauttii akustisista musiikkikuvioistaan: Lyriikat pääsevät oikeuksiinsa

Soolourallaankin menestynyt Soundgarden-nokkamies puhui Hartford Courantin haastattelussa Soundgardenin ja soolonsa eroista ja siitä, miten hän nauttii molempien eri puolista.

– Ajauduin laulaja-lauluntekijä -maailmaan jo Soundgardenin alkuaikoina, kun olimme superäänekkäitä ja aggressiivisia. En halunnut kuunnella samaa kamaa enää lavan ulkopuolella, joten stereoissani soi yleensä rauhallisempaa musiikkia. Kun tein biisejä Temple Of The Dogille, otin akustisen kitaran ja lähdin rakentamaan kitarariffeihin pohjautuvien biisien sijaan sointuihin ja sanoituksiin pohjautuvaa kamaa, Cornell muistelee.

Cornell harmitteleekin juuri lyriikoiden jäävän Soundgardenissa helposti vähälle huomiolle ja raskaan musiikin jyräämäksi.

– Sain ensimmäistä kertaa kunnolla kehuja lyriikoistani vasta, kun Johnny Cash versioi Rusty Cage -kappaleemme. Huomasin itsekin saman kun tein akustisen version Michael Jacksonin Billie Jeanista. Kappale olisi kuulostanut tyhmältä alkuperäisellä sovituksella, joten sitä oli hidastettava. Silloin huomasin, miten hyvä tarina biisissä on.

– Akustisen kitaran kanssa huomio kiinnittyy lauluun ja sanoituksiin. Ellet sitten ole joku akustisen kitaran Jimi Hendrix.

Mutta ei hätää, Cornellilla ei ole aikomusta lopettaa rokkaamistakaan. Cornell kertoo yhtyeen parhaillaan kirjoittavan biisejä seuraavaa albumia varten. Kun Cornellin soolokiertue päättyy, kappaleet tuodaan lihaksi.

– Soundgardenilla on vielä paljon annettavaa. Minusta on todella mahtavaa, miten saan tehdä töitä niin soolona kuin bändini kanssa.