Corey Taylorilla varsin ikävä kotiinpaluu

9.7.2013 22:32

Slipknot / Stone Sour -keulakuva Corey Taylor palasi äskettäin kotiin yli kuukauden mittaiselta Euroopan-reissulta – vain huomatakseen, että hänen kodistaan on varastettu musiikkilaitteistoja noin kolmenkymmenentuhannen euron edestä.

Varastettujen tavaroiden joukossa on muun muassa kaksi menehtyneen Slipknot-basisti Paul Grayn nimikko-Ibanezia.

Pitkäkyntiseksi epäillään ”ystävää”, jonka oli määrä huolehtia Taylorin ja hänen vaimonsa talosta läntisessä Des Moinesissa. Toinen ystävä, nyt ilman lainausmerkkejä, tunnisti erään Taylorille kuuluneen kitaran paikallisesta käytettyjen tavaroiden myymälästä ja varkausvyyhti alkoi selviämään. Osa varastetuista tavaroista onkin jo löytynyt ja palautunut Taylorille.

Kerrottakoon myös, että Taylorin toinen kirja A Funny Thing Happened On The Way To Heaven (Or, How I Made Peace With The Paranormal And Stigmatized Zealots And Cynics In The Process) ilmestyy heinäkuun puolivälissä.

Stone Sour esiintyi Euroopan-kiertueellaan myös Helsingissä:

Lisää luettavaa