Danko Jones paljastaa: Ensi vuonna kaksi albumia

20.11.2013 11:06

Pohjoismaissa kuukauden verran risteilleen Danko Jonesin kiertue päättyy Jyväskylän Lutakon estradille keskiviikkona 20.11. Käykääpä ihmeessä katsomassa lopettajaisia – kanadalaistrio oli hurjassa iskussa ainakin Tampereen Klubilla.

Mutta mennäänpä Jonesin paljastamien uutisten pariin… Marraskuun lopussa tapahtuvien Kanadan-keikkojen jälkeen Danko Jones nimittäni vetäytyy keikkalavoilta hyväksi toviksi, mutta se ei suinkaan tarkoita lomailua.

– En ole tästä vielä juurikaan puhunut sisäpiirin ulkopuolella, mutta kerronpa nyt sinulle, että julkaisemme lähikuukausina Danko Jones: Garage Rock 1996-98 – The Collection Of Lost Songs -kokoelman, Jones sanoo.

– Kävin taannoin vanhempieni luona ja törmäsin varastossa laatikolliseen kasetteja – ja ne sisälsivät nauhoituksia, joita tämä yhtye teki aivan alkuaikoina, siis parin ensimmäisen vuoden aikana. Muutin nämä raa’at nauhoitukset digitaaliseen formaattiin ja päätin, että nämähän täytyy julkaista… Löysin kaikkiaan 28 biisiä, joista kokoelmalle päättyy varmaankin 21. Erään kappaleen nimi on Rock And Roll Is Black And Blue – ja sehän on meidän viimeisimmän studioalbumimme nimi, mutta tällä tuoreella pitkäsoitolla ei ole tuon nimistä biisiä. Ympyrä siis sulkeutuu tälläkin tavalla!

Danko Jones painottaa, että kyseessä on todellinen ”autotallikokoelma”.

– Olet varmasti kuullut näitä rock and rollin legendoja, että ”The Beatlesin kadonnut levy löytyi sieltä ja täältä”… No, tällaiset jutut ovat enemmän tai vähemmän aitoja, mutta voin vakuuttaa, että tämän Lost Songs -kokoelman taustatarina on ainakin sataprosenttisen tosi. Minä todellakin löysin mainitut kasetit täysin sattumalta, Jones painottaa.

– Emme ala kiillottamaan soundeja tai yhtään mitään muutakaan. Tämä varhainen Danko-musiikki taltioitiin aikoinaan neliraiturille ja meiningistä todellakin kuulee nuoren bändin loputtoman innon ja hienon yhteishengen.

Jossain määrin epävirallisen Danko Jones: Garage Rock 1996-98 – The Collection Of Lost Songs -paketin ohella Danko Jones julkaisee ensi vuonna uuden studioalbuminkin.

– Olen jo kirjoittanut tuoreita kappaleita ja sävellystyö jatkuu talven mittaan. Painumme keväällä studioon, joten seuraava levymme ilmestyy ensi syksynä. Luvassa on taas kerran raakaa ja rehellistä rockin jyskettä – usko tai älä, laulajakitaristi nauraa.

Lisää luettavaa