David Coverdale puhuu happamaan sävyyn Deep Purplesta – vanhat riidat harmittavat edelleen

EPA / AXEL HEIMKEN / AOP

Kun Deep Purple vihittiin vihdoin ja viimein Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2016, sen olisi pitänyt olla juhlallinen hetki. Oli se vähän sitäkin, mutta tilaisuus sai myös ikäviä sävyjä, kun riitaisasta historiastaan tunnetun yhtyeen vanhat kaunat nousivat pintaan juhlien lomassa.

Bändin vanha keskushahmo Ritchie Blackmore ei ollut tilaisuudessa paikalla, ja myöhemmin Blackmore tiedotti, että Deep Purplen nykyinen manageri olisi estänyt kitaristin pääsyn juhlaan. Tämä sai vuosina 1973–76 yhtyeessä laulaneen David Coverdalen raivostumaan, ja laulaja on purkanut kiukkuaan jupakasta moneen otteeseen seremonian jälkeen. Tämänhetkistä laulajaa Ian Gillania puolestaan harmitti, että Hall of Fameen vihittiin vain yhtyeen alkuaikojen kokoonpanot, eli nykyiset jäsenet Steve Morse ja Don Airey jätettiin rannalle.

Neljän vuoden takainen sekasotku ärsyttää Coverdalea edelleen. Asia tuli puheeksi tuoreessa Eonmusicin haastattelussa. Aiheesta kertoo myös Blabbermouth.

”Yhtäkkiä minulle ja Glenn Hghesille sanottiin, että te ette sitten esiinny meidän kanssamme. Meillä oli ollut alun perin suunnitelmana, että laulaisin taustoja Smoke on the Wateriin. No, se siitä sitten. He myös yrittivät estää meitä pitämästä puheita, mikä sai vaimoni raivostumaan – sen lisäksi, että hän oli käyttänyt omaisuuden ostaessaan tilaisuutta varten hienoja pukuja”, Coverdale sanoo ja hymähtää.

”Minä ajattelin, että vitut, meitä ei kukaan pidä pois lavalta. Otin yhteyttä Ritchien manageriin ja pyysin häntä tulemaan kanssani. Pitäisin huolen, ettei kukaan koskisi häneen, mutta hän ei halunut lähteä.”

”Heti ensimmäiseksi sanoin sitten puheessani, että ’kukaan meistä ei olisi tässä ilman Ritchie Blackmorea’. Pidin huolta siitä, että se pointti tulisi selväksi. Steve Morse ja Don Airey käyttäytyivät minua ja Glenniä kohtaan kohteliaammin kuin muut tyypit. Meillä oli todella hauskaa. Ihmettelin Glennille velä tässä hiljattain, että mikä helvetti niitä tyyppejä oikein riivasi.”

No, tärkeintä lienee, että Purple sai ansaitsemansa paikan rockmusiikin kunniakirjoissa. Vielä kun muutkin sivuutetut brittijätit saataisiin sinne, Siis Iron Maiden ja Motörhead ja sellaiset.