Dieettikö syynä Morrisseyn kiukutteluun – ravintoasiantuntija arvostelee laulajan kummallista ruokavaliota

Entinen Smiths-laulaja Morrissey paljasti äskettäisessä haastattelussaan mystiseltä kuulostavan dieettinsä, joka näin äkkiseltään kuultuna vaikuttaa melkoisen rajoitetulta – ja ehdottoman epäterveelliseltä.

”Kieltäydyn syömästä mitään, millä on ollut äiti – sehän on selvää. Ruoka on ollut minulle aina ongelmallista, sillä syön ainoastaan leipää, perunoita, pastaa ja pähkinöitä”, Mozzer totesi ruokatottumuksiaan kuvaillessaan. ”Pelkkää mättöä. En voi syödä mitään, missä on makua. En ole ikinä maistanut currya, kahvia tai valkosipulia.”

”Olen aivan toivoton saadessani ravintolassa ruokalistan käteeni. Siirryn suoraan lasten listalle. Mikäli löydän uunipapuja, iltaani voi pitää huikeana menestyksenä. Jos viet minut ulos syömään, sinun kannattaa ottaa leivänpaahdin mukaan.”

NME teki puheista innostuneena todelisen kulttuuriteon ja kysyi tunnetulta ravitsemusterapeutti Carrie Ruxtonilta mielipidettä vanhan yrmyilijän ruokatottumuksiin.

”Kyseessä on äärimmäinen dieetti, sillä hän on rajanut niin paljon pois. Tarvitset esimerkiksi rautaa, tulipa se sitten lihasta, ravintolisistä, vihreistä kasviksista tai linsseistä”, Ruxton kommentoi. ”Hän ei näyttäisi nauttivan juurikaan tuoreita hedelmiä, joten hän jää paitsi c-vitamiinista, joka on tärkeää immuunijärjestelmän kannalta. Se ei ole ruokavalio, jota voisin suositella kenellekään.”

Ruxton kertookin epäilevänsä Morrisseyn dieetin lapsena olleen hyvin rajoittunutta sorttia. ”On vankkaa näytöä siitä, että jos kasvatat lapsesi hyvin rajoitetuilla syömisillä ja totutat heidät sokerimuroihin, maitoon ja vaaleaan leipään, käsissäsi on nirso lapsi. Olen nähnyt sen monen monituista kertaa.”

Ruxtonin kanta onkin, että Morrisseyn noudattama ruokavalio voi hyvikin näytellä osaa miehen äkkiväärän käytöksen ja kohukommenttien taustalla. ”On tutkimustietoa siitä, että mikäli sinulla on puutoksia kalaöljyjen saannista, se saattaa nostattaa stressitasoja ja lisätä aggressiivisuutta. ––Se saattaa hyvinkin tehdä käytöksestä impulsiivisempaa.”

Tässäkö siis selitys tämänkaltaisten kannanottojen taustalla?