Dimebag Beyond Forever tekee paluun – All star -kokoonpanolla muistetaan niin Dimebag Darrellia kuin myös Vinnie Paulia ja bändin ”kotiluolaa”

Konsertin tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Vuosina 2005-2010 aktiivisesti Suomea kiertänyt ja vuonna 2014 viimeiset keikkansa heittänyt, kotimaisen metallikentän kärkipelaajista koostuva Dimebag Beyond Forever -tribuuttiyhtye palaa loppuvuodesta jälleen eloon yhden keikan ajaksi. Joulukuussa tulee nimittäin kuluneeksi 15 vuotta Pantera-kitaristi Dimebag Darrellin murhasta, minkä jälkimainingeissa DBF-tribuutti aikoinaan kehitettiinkin. Niinpä yhtye nousee lavalle Helsingin Nosturissa 7. joulukuuta kunnioittaakseen niin Dimebagin kuin myös vuosi sitten menehtyneen Pantera-rumpali Vinnie Paulin sekä toimintansa pian lopettavan keikkapaikkan muistoa.

”Jo toissa kesänä, kun Vinnie Paul kuoli, alkoi porukassa heräillä ajatusta, että pitäisikö vielä kerran jotain tehdä. Viimeinen niitti oli kuitenkin alkuvuodesta tullut tieto Nosturin sulkemisesta, mikä sai porukan kunnolla aktivoitumaan. Nosturi oli meidän kotiluola, aina sold out ja siellä järjestettiin vuosittain kiertueiden parhaat bileet. Päätettiin sitten, kun kerran varovaista kyselyäkin aiheesta tuli, että kerätään vanha jengi vielä kerran kasaan, otetaan soppaan vähän uusiakin mukaan, ja haudataan Helsingin paras keikkapaikka arvonsa mukaisesti!” kommentoivat DBF:n taustalla häärivät Teemu Suominen ja Euge Valovirta.

Nosturissa kuullaan yli kaksituntinen setti Panteraa aina ensimmäisistä Power Metal -ajan kulttibiiseistä Mouth For Warin, Strength Beyond Strengthin ja Cemetery Gatesin kaltaisiin klassikoihin. Kokoonpanossa soittavat ainakin Mikko Salovaara (kitara), Ben Varon (kitara), Samy Elbanna (kitara), Juhani Flinck (kitara), Kai Kinnunen (kitara), Janne ”Rapu” Lehikoinen (kitara), Kai Hahto (rummut), Rainer Tuomikanto (rummut), Ville Sahakangas (rummut), Neissu Ruuskainen (basso), Aki Heikinheimo (basso), Ari Hietala (basso), Nico Hartonen (laulu), Tommy Tuovinen (laulu), Micko Hell (laulu) ja Mikko Herranen (laulu). Illan lämmittelijänä toimii oululaistaustainen Frontlines.

Konsertin tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.