Disco Ensemblen julkaisupäivät selvillä

28.2.2008 09:40

Disco Ensemble on saanut valmiiksi odotetun Magic Recoveries -albuminsa. Vuodenvaihteen molemmin puolin Tanskassa ja Ruotsissa Pelle Gunnerfeldtin (mm. The Hives, Refused) kanssa äänitetyn pitkäsoiton julkaisupäiväksi on vahvistunut 7.5. Levyn nimibiisi saapuu kuunneltavaksi yhtyeen MySpace-sivulle tämän viikon perjantaina.

Myös Disco Ensemblen Video Vortex -dvd on valmistunut.  Yli kolme tuntia kestävä paketti sisältää esimerkiksi vuosien varrella kuvattua livemateriaalia, musiikkivideoita, haastatteluita ja kiertuedokumentteja. Video Vortex ilmestyy 9.4.

Huhti-toukokuussa Disco Ensemble kiertää niin Eurooppaa kuin Suomeakin. Ensin on vuorossa neljäntoista keikan kiertue Keski-Euroopassa yhdessä saksalaisen Donotsin kanssa ja heti perään bändi soittaa ensimmäisen laajemman kotimaan klubikiertueen pariin vuoteen.

Suomen-kiertue etenee seuraavasti:

12.05. Tampere, Klubi
13.05. Turku, Klubi
14.05. Jyväskylä, Lutakko (ei ikärajaa)
15.05. Joensuu, Karjalantalo
16.05. Mikkeli, Vaakuna
17.05. Kuopio, Henry´s Pub
18.05. Helsinki, Nosturi (ei ikärajaa)
21.05. Helsinki, Tavastia
22.05. Pori, Bar Kino
23.05. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (ei ikärajaa)
24.05. Rovaniemi, Tivoli
25.05. Oulu, 45 Special

www.discoensemble.com

Lisää luettavaa