Donald Trumpin organisaatio löysi viimein jonkun, joka suostui esiintymään Trumpin virkaanastujaisjuhlissa

15.12.2016 08:48

Kauan siinä kesti, mutta nyt Donald Trumpin virkaanastujaisten esiintyjälista akaa hahmottua. Aiemmin on uutisoitu, miten musiikkitähdet yksi kerrallaan ovat kieltäytyneet kunniasta – vaikka artisteille päätettiin lopulta tarjottu heidän normaalisti laskuttamiaan keikkapalkkioita, jotka ovat huomattavasti enemmän kuin noissa juhlissa on tapana maksaa. Ted Nugent, Kid Rock ja Garth Brooks olivat kiinnostuneita, mutta siihen se pitkälti jäikin.

Nyt Consequence of Sound kertoo, että italialainen oopperalaulaja Andrea Bocelli tarttui tarjoukseen ja laulaa muutaman kappaleen Trumpin virkaanastujaisissa. Keski-Euroopassa valtavan suosittu Bocelli on kunnostautunut sekä oopperan että popmusiikin parissa ja julkaissut useita edellä mainittuja musiikkityylejä yhdistelleitä levytyksiä.

Lisäksi virkaanastujaisiin kiinnitettiin Amerikan Talent-ohjelmasta tuttu Jackie Evancho, joka laulaa juhlissa Yhdysvaltain kansallishymnin. Vasta 16-vuotias Evancho on esiintynyt aikaisemmin myös Bocellin kanssa aikaisemmin, joten kaksikko saattaa duetoida myös Trumpin bileissä.

Lisää luettavaa