”Ei mitään tryffeliä vaan progea ja metallia” – Ota haltuun Amorphisin mielenkiintoiset live- ja albumitunnelmat

Amorphisin pitkä kiertue päättyy. Sitten on yhden lepopäivän aika.
22.9.2017 16:42

Amorphis päättää parin sadan keikan mittaisen Under The Red Cloud -maailmankiertueensa kotikulmille lauantaina 23. syyskuuta, kun yhtye nousee Helsingin The Circuksen lavalle. Kyseessä on spesiaalikeikka ja lisää tarinaa aiheesta löytyy täältä.

Viimeisiä vietiin myös Tampereen Pakkahuoneella 21. syyskuuta, kun Amorphis paiskasi kivikovan setin tamperelaisille ja vähän muillekin. Tuolta alapuolelta löytyy pari näytettä orkesterin toimituksesta.

Ylempänä olevalla videolla kitaristi Esa Holopainen ja yhtyeeseen palannut basisti Oppu Laine puolestaan kertovat pian alkavasta levytysurakasta. Mikä mukavinta, myös Laine on ehtinyt mukaan biisinkirjoitustalkoisiin, ja sehän lupaa entistäkin monipuolisempaa Amorphis-pitkäsoittoa. Tuskin maltamme odottaa.

Lisää luettavaa